perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Ne suuret suunnitelmat..

..tuntuvat aina kariutuvan. Tällä hetkellä ihanneolosuhteissa olisin ollut Helsingissä nauttimassa SVAL:n seminaarista (ja seminaarin antimista) jääden yöksi, sillä ELK:n marrastapaaminen/pikkujoulut ovat huomenna Sport Academyssa. Helsingistä sitten sunnuntai-aamuna kohti Tamperetta ja SPR:n Hämeen piirin kokousta. Kysyin jo yhtä sohvapaikkaa, mutta se oli jo varattu. Olisihan muutama ehdokas, jolle voisin soittaa - taidan jättää tekemättä. En tahdo olla vaivaksi kenellekään - erityisesti naispuolisille ystävilleni. Se kun on aina hieman niin ja näin mennä naispuoliselle ystävälle yöksi. Vaikka ne rajat vedetään johonkin. Elämä on.


torstaina, marraskuuta 11, 2010

Alku aina hankalaa

Tämä varsinainen blogini on jäänyt hieman vähälle huomiolle., pahoittelut siitä. Tähän ovat vaikuttaneet erinäiset kiireet pätkätöistä harrastuksiin. Mutta yritetään taas elyttää tätäkin blogia. 

Kiireitä tosin riittää tästä eteenpäin, sillä graduni on "tekeillä" - siitä on muodostumassa kivi kengässä. Muutamat työpaikat ovat menneet sivusuun graduni tekemättömyyden takia. No, olisihan se hienoa saada tavoiteaikaan gradu tehtyä (15.5.2011). Aineistoa on kerätty ja kohta alkaa sen lukeminen/tieteellinen tarkastelu. Gradun lisäksi olisi tehtävä viestinnän cumu Helsinkiin (viestinnän oppihistoria on vielä tekemättä - suoritan sen esseellä). Kirjoitettavaa siis riittää ilman blogiakin. Mutta kai sitä vapaampaakin kirjoittamista tarvitaan, jotta pysyy tämä kirjallinen ilmaisu monipuolisena. 

Mutta kuten gradussa, niin myös blogiteksteissä aloitus on pitkän tauon jälkeen hankalaa. Toivottavasti jaksatte kuitenkin seurata vaatimatonta blogiani. Osa teistä tosin on kärryillä ajankohtaisista asioistani facebookin avulla. Mutta yritän parhaani mukaan palvella myös heitä, jotka eivät ole naamakirjakavereitani.


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More