torstaina, tammikuuta 19, 2012

Kaikki presidenttiehdokkaan miehet - ja naiset


Allekirjoittaneella oli mahdollisuus tutustua presidenttivaalikampanjaan oikein henkilökohtaisesti. Vihreiden presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto saapui yhdessä nastolalaislähtöisen Fingerpori-piirtäjä Pertti Jarlan kanssa vierailulle Nastolaan viime lauantaina. Kuinka ollakaan, allekirjoittanut organisoi koko aamupäivän, joten puuhaa riitti ennen tilaisuutta: oli tilojen kysymistä, lehdistötiedotetta sun muuta. Tunnin vierailu vaati todellakin monen tunnin työ! Tilaisuudet sujuivat kuin rasvattu ja tuoreessa Nastola-lehdessäkin komeilee keskiaukeaman juttu ao. vierailusta. Tietenkin allekirjoittanut pääsi kuvaan, vaikka yritti pysyä ns. taustalla. Mielestäni palstatila heille, jotka sen ansaitsevat! Oli mukava tutustua niin Pekkaan kuin Perttiinkin. Pekan kanssa keskustelu sivusi politiikkaa, mutta Pertin kanssa puhuimme yllättäen Fingerporista. Nastolan jälkeen kaksikko suuntasi Lahteen. Päivä päättyi paikalliseen olutkuppilaan, Metroon, missä kaksikko sai viimein ottaa rennosti tuopillisen ja keskustella vapaamuotoisesti tavallisten ihmisten keskellä.

Presidenttiehdokas on puolueensa keulakuva ja hän on odotetusti aina esillä mainoksissa sekä lehtijutuissa. Mutta ehdokkaiden takana on mittava kampanjakoneisto. On paikallisia yhdistyksiä, yksityishenkilöitä, yrityksiä, muita yhteisöjä. Valitettavan usein yksittäisen "puurtajan" työpanos jää suurelta yleisöltä huomaamatta Kuitenkin ilman presidenttiehdokkaan miehiä ja naisia ei kampanjoinnista tulisi mitään. Tilaisuudet jäisivät järjestämättä ja esitteet jakamatta. Monet tekevät ehdokkansa eteen lähes ympärivuorokautista työtä, toiset jopa vapaaehtoisesti. Mutta kuten aiemmin totesin, itse annan mielelläni palstamillimetrit ehdokkaille, en esimerkiksi itselleni.

Kampanjan jälkeen, vaalisunnuntaina, on usein tyhjä ja jännittynyt olo. Pääseekö oma ehdokas toiselle kierrokselle tai tuleeko ylipäätään toista kierrosta? Itse toivoisin, että Pekka pääsee toiselle kierrokselle. Hän on erittäin miellyttävä, edustava ja kansainvälisesti kouliintunut persoona (ei poliitikko). Minua ei todellakaan haittaa, että hän on vihreä ja homo - siis vihreähomo. Elämme kuitenkin jo 2010-luvulla. Muissa maissa valtionpäämiehiksi hyväksytään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva mies/nainen. Toivottavasti myös meillä. Menkää hyvät ihmiset äänestämään! Jos ette Pekkaa, niin sitten vaikka Paavoja. Niin tai naisia.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More