Kuoleman varjo

Kuolemalla ja suru-uutisella on tapana tulla kahdella tavalla: odotetusti tai yllättäen. Aiemmin tällä viikolla Suomi menetti "Havukka-ahon ajattelijansa" eli kirjailija, professori Veikko Huovisen vaikean sairauden murtamana 81-vuotiaana. Outoa - ajattelin pari viikkoa sitten eräässä toisessa yhteydessä, että "vieläköhän Veikko elää"? Hän eristäytyi täysin poikansa itsemurhan jälkeen. Vaikea sairaus mursi hänet sunnuntaina.

Odottamaton oli sentään tiistai-aamuna saamani tieto pidetyn työtoverin äkillisestä menehtymisestä. En ollut uskoa korviani kuullessani suruviestin erään ystäväni kautta. Olin projektitöiden kautta tutustunut tähän erittäin pidettyyn ja kohteliaaseen mieheen, jota en ollut koskaan nähnyt vihaisena. Hän oli myös huumorintajuinen. Tänä kesänä erään poistumisharjoituksen yhteydessä näin hänen tulevan "hälytyksen" ollessa jo hyvän aikaa käynnissä rööki suussa kokoontumispaikalle ilman sen suurempia kiireitä. Viimeisen kerran näin hänet taannoin entisessä Katajanokan vankilassa (jossa juttelimme mukavia) pitämämme kokouksen jälkeen lojaalisti työn ääressä. Toki häntä tulee ikävä, mutta eniten häntä ikävöi pitkäaikaisimmat ja läheisimmät kollegat. Näin se on - kuoleman varjo seuraa elämän valoa. Levätköön molemmat rauhassa.

Posted in ELÄMÄ. , SYKSY09.