maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Sukujuhlia ja ulkoilua..

Palaan nyt kuluneeseen viikonloppuun, eli tälle päivälle oma merkintänsä tulossa. Mennyt viikonloppu oli aika lailla jossei kiireinen, niin tekemistä riitti.

Lauantai meni pääosin sukujuhlissa, erään setäni (isän puolelta) 60-vuotisjuhlissa. Onneksi juhlapaikka sijaitsi lähellä, ettei aikaa mennyt matkustamiseen. :) Ystävät voi valita, mutta sukulaisia ei. Välillä tuntuu todellakin tuollaiselta, mutta onhan heitä kiva tavata - etenkin muutamia serkkuja, joita ei näe kuin sukujuhlissa. Heitä voisi tosiaan tavata useamminkin. Kuulumisia toki kyseltiin (eli uteluita lähinnä opintojen sujumisesta), mutta niitä nyt kyselevät kaikki - onneksi saa vastata, mitä parhaaksi näkee.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Eikä juomapuolessakaan ollut moitteen sijaa. Tyydyin valkkariin (ruokajuoma) ja tilkalliseen booliin sekä skottilaiseen viskiin jäillä. Tuo viski, no, ei mitään pahaa, mutta en ole oikein viskin ystäviä. Tosin viskin asiantuntijat sanovat, että on helppoja viskejä ja vaikeita viskejä - no, tiedä häntä. :D

Sunnuntaina oli ulkoilu- ja kirjoituspäivä. Tuli väsättyä koneella kaikenlaista, lähinnä EA2-kurssiin liittyvää (kouluhommia unohtamatta). Mutta ulkona oli kaunis päivä, tosin kylmä sellainen. Vajaa tunnin lenkki kameran kanssa teki terää - vaikka käsi oli muutamaan otteeseen aika jäässä. Loppupäivä menikin television seurassa kiitos Aikahypyn ja West Wingin.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More