
Kävin tänään kotikirkossani äänestämässä seurakuntavaaleissa, ainoana perheenjäsenenä tosin. Koen, että demokratia on tärkeätä myös kirkollishallinnossa. Ehdokkaat olivat suureksi osaksi tuttuja, mutta valinta oli silti vaikea. Johtunee siitä, että en tällä kertaa lähtenyt itse ehdokkaaksi. Mutta hyvää ja nuorten asioita ajavaa ehdokasta äänestin, toivottavasti pääsee myös valtuustoon saakka vaikuttamaan.
Myös itse äänestystilaisuus sujui mallikkaasti, en edes ajokorttia näyttänyt - aina on joku vaalitoimitsija, joka minut tuntee, sen verran on tullut oltua itsekin mukana hieman siellä sun täällä. Kirkkoherrakin tuttavallisesti tervehti.. On mukava tietää, että paimen välittää sen verran lampaistaan, että on vapaa-aikanaan heidän seurassaan.
2 kommenttia:
Kuva kotikirkostasi on uskomattoman kaunis! Juuri sellainen mista tulee paljon lapsuudenmuistoja mieleen ja kansakoulun Aapinen, missa oli kuva jouluaaton rekiajelusta. Mitenkas se vanha Rekilaulu menikaan?.....
Tassahan tulee tytto ihan nostalgiseksi... :-)
Hih, onhan se kaunis sekä ulkoa että sisältä.. :) Ennen muinoin Ruuhijärveltä ja muualta kyliltä (kymmenien kilometrien takaa) tultiin juuri reellä kirkkoon - silloin kun talvet olivat talvea..
Lähetä kommentti