tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Uutta lunta..

Tänään on tullut lunta, entisen tilalle. Puolilta päivin alkanut lumisade jatkuu ja jatkuu - todennäköisesti huomiseen iltapäivään saakka. Uusi lumi vanhan surma - eipä taida olla kuin viikonloppuna, jolloin on luvattu plusasteita.

Puoli viiden aikaan aamulla, lähtiessäni seisakkeelle kävelemään, oli -7 astetta pakkasta. Niinpä oli shokki, kun kävin Helsingissä. Lämmintä +2 ja lunta 0 senttiä. No, tänään on sitä tullut sinnekin. Paitsi yhden aikoihin tuli vettä. Sinänsä mukava käväistä Helsingissä, mutta erään ystävän tapaaminen (ja teehetki) nyt jäi - en kehdannut häntä puhelimella vaivata. En tiennyt, nukkuuko hän vai ei. Olisi kai pitänyt soittaa, mutta sille ei nyt mahda mitään (sori vaan). No, sai hän sentään hieman piristystä dvd:n muodossa. Tahallani halua kenenkään mieltä pahoittaa, pois se minusta.

Huomenna Tampereelle opintojen pariin, kahden tunnin luennon takia puoli viiden aikaan pitää herätä. Huomenna alkaa myös puolentoista kuukauden pätkätyöputki. Tänään jo tein muutaman tunnin. Raha ei sinänsä ole pääasia, vaan kokemus, jolla haetaan sitten kesätöitä. Tosin matkarahoja olisi kiva kerätä, jos vaikka joskus lähtisi - johonkin..


1 kommenttia:

Morticia kirjoitti...

Nyt on lunta täälläkin, tosin sellasta märkää inhottavaa. Mutta onpahan ees valkosta. Ja koirat oli innosta soikeana, varsinkin Rudi joka ei taida muistaa ekaa talveaan.

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More