Hämärän taa...

Kirjoitan jälleen säästä, vaikkei pitäisi. Sadekausi jatkui iltapäiväukkoskuuron myötä. Edellispäivän monsuunisateiden jäljiltä pihassa ollut lammikko oli tuskin kuivunut, kun saimme lisää vettä niskaamme. Ei siinä mitään, ei sisälle sada. Sateen jälkeen elämä jatkuu ja aurinko paistaa. Sateenkaari (joita näkyi peräti kaksi) oli aivan fantastinen ja melkein toivoin, ettei se koskaan katoaisi. Mutta katosihan se, eikä aarteesta ole tietoakaan.

Niska kiukutteli pitkin päivää. Aamulla nappaamani Burana auttoi selviämään yli päivän ja illan lenkkisauna helpotti myös oloa. Toivottavasti ei kovinkaan paljoa vihoittele yrittäessäni nukkua.

Huomenna oli tarkoitus vierailla Helsingissä tapaamassa rakasta ystääväni. Mutta pitihän niiden suunnitelmien muuttua päivää ennen. Ei sillä, inhimillinen erehdys aikataulujen suhteen pakotti tapaamisen peruuttamiseen. Ymmärrän toki ja tuleehan niitä päiviä; eihän tärkeätä koulutusta sivuuta mikään. Joku toinen kerta sitten rupatellaan ja ihmetellään maailman joskus outoakin menoa.

Lopettelin juuri SEHV:n (Sir Elwoodin Hiljaiset Värit) mielestäni parhaan levyn "Puoli viisi aamulla" kuuntelua. Levyn avausraita herkistää minua aina, melkein rupean itkemään - Hämärän taa on kuin suoraan minun kynästäni, vaikka J.Lehti onkin sen vääntänyt. Toinen kappale, joka saa tunteet sisälläni vellomaan on Marssiaskeleet. Ei tarvitse aukaista kuin television tai lehden aamulla, niin huomaa, ettei aihe ole vanhentunut vuosien saatossa mihinkään. Lähi-itä, Irak..Riittäähän niitä marssiaskeleiden paikkoja. Toivottavasti maailma on huomenaamulla edes hieman rauhallisempi paikka.

oi jumalani, miksi niin levottoman teit
miksi laitot yksin myrskyyn kulkemaan
annoit kynän, annoit käden,
annoit tyhjän paperin,
joka sokealta vaatii sanojaan
(J.Lehti/SEHV)