:JustBlogIt!:

Ihmeidentekijät

2012-01-28T19:01:00.001+02:00

Ihmeitä ei synny, niitä tehdään. Tuo Kärppä-valmentaja Hannu Aravirran lanseeraama lentävä lause toteutui presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Jo ennen vaaleja oli selvää, että kisasta tulee kahden kauppa. Jännityksellä vaan odotettiin, onko se kaksikko Haavisto-Niinistö vai Väyrynen-Niinistö. Pekka ja Sauli sieltä seuloutuikin. Se oli kansan tahto.

Nämä ovat olleet ensimmäiset todella mielenkiintoiset presidentinvaalit pitkään aikaan. On puhuttu jytkyistä, vastajytkyistä, ilmiöistä, SoMe:sta ja ties mistä. Haavisto on tuonut todellisen vaihtoehdon "perinteisille ehdokkaille". Homo vihreä sivari ei ole jättänyt ketään kylmäksi: keskustelupalstat ja lehtien keskustelupalstat tarjoavat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ihmisten arvomaailma on koetuksella ja ennen kaikkea puntarissa - millaisen Suomen haluamme seuraavaksi kuudeksi vuodeksi? Kysymyksiä on enemmä kuin vastauksia: onko tullut aika uusiutua, aika saada suvaitsevuutta myös korkeimpaan valtiojohtoon, aika saada uudenlainen presidentti?

Itse olen ollut mukana näissä vaaleissa suuremmalla tunteella kuin koskaan. En ainoastaan jäsenkirjani takia, vaan sen takia, että Suomea olisi nyt saatava eteenpäin. Suvaitsevammaksi ja ennakkoluulottomaksi. Elämmehän jo 2010-lukua ja nähneet jo melkein kaiken. Kutsun kaikkia teitä, jotka ovat tähän valmiita, mukaan Haaviston vaalityöhön. Ihmeitä ei synny. Niitä tehdään.

Kaikki presidenttiehdokkaan miehet - ja naiset

2012-01-19T10:41:00.002+02:00

Allekirjoittaneella oli mahdollisuus tutustua presidenttivaalikampanjaan oikein henkilökohtaisesti. Vihreiden presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto saapui yhdessä nastolalaislähtöisen Fingerpori-piirtäjä Pertti Jarlan kanssa vierailulle Nastolaan viime lauantaina. Kuinka ollakaan, allekirjoittanut organisoi koko aamupäivän, joten puuhaa riitti ennen tilaisuutta: oli tilojen kysymistä, lehdistötiedotetta sun muuta. Tunnin vierailu vaati todellakin monen tunnin työ! Tilaisuudet sujuivat kuin rasvattu ja tuoreessa Nastola-lehdessäkin komeilee keskiaukeaman juttu ao. vierailusta. Tietenkin allekirjoittanut pääsi kuvaan, vaikka yritti pysyä ns. taustalla. Mielestäni palstatila heille, jotka sen ansaitsevat! Oli mukava tutustua niin Pekkaan kuin Perttiinkin. Pekan kanssa keskustelu sivusi politiikkaa, mutta Pertin kanssa puhuimme yllättäen Fingerporista. Nastolan jälkeen kaksikko suuntasi Lahteen. Päivä päättyi paikalliseen olutkuppilaan, Metroon, missä kaksikko sai viimein ottaa rennosti tuopillisen ja keskustella vapaamuotoisesti tavallisten ihmisten keskellä.

Presidenttiehdokas on puolueensa keulakuva ja hän on odotetusti aina esillä mainoksissa sekä lehtijutuissa. Mutta ehdokkaiden takana on mittava kampanjakoneisto. On paikallisia yhdistyksiä, yksityishenkilöitä, yrityksiä, muita yhteisöjä. Valitettavan usein yksittäisen "puurtajan" työpanos jää suurelta yleisöltä huomaamatta Kuitenkin ilman presidenttiehdokkaan miehiä ja naisia ei kampanjoinnista tulisi mitään. Tilaisuudet jäisivät järjestämättä ja esitteet jakamatta. Monet tekevät ehdokkansa eteen lähes ympärivuorokautista työtä, toiset jopa vapaaehtoisesti. Mutta kuten aiemmin totesin, itse annan mielelläni palstamillimetrit ehdokkaille, en esimerkiksi itselleni.

Kampanjan jälkeen, vaalisunnuntaina, on usein tyhjä ja jännittynyt olo. Pääseekö oma ehdokas toiselle kierrokselle tai tuleeko ylipäätään toista kierrosta? Itse toivoisin, että Pekka pääsee toiselle kierrokselle. Hän on erittäin miellyttävä, edustava ja kansainvälisesti kouliintunut persoona (ei poliitikko). Minua ei todellakaan haittaa, että hän on vihreä ja homo - siis vihreähomo. Elämme kuitenkin jo 2010-luvulla. Muissa maissa valtionpäämiehiksi hyväksytään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva mies/nainen. Toivottavasti myös meillä. Menkää hyvät ihmiset äänestämään! Jos ette Pekkaa, niin sitten vaikka Paavoja. Niin tai naisia.

Joulurauhaa! *<:)

2011-12-24T09:35:00.002+02:00

Tämä on Big Brother!

2011-12-05T12:10:00.000+02:00

BB-kausi 2011 kääntyy kohti loppuaan. Finalistit odottavat kärsimättöminä sunnuntaita, jolloin he yksi kerrallaan pääsevät kamerakäytävän kautta ulkomaailmaan. Takaisin kotiin. Kausi on ollut omasta mielestäni yksi parhaimmista. Erilaiset persoonat, mielenkiintoiset viikkotehtävät, lukuisat salatehtävät ja muutama rakkaustarina ovat pitäneet reilun kolmen kuukauden ajan allekirjoittaneen kuvaruudun ja netin äärellä. Kohta on jäähyväisten aika. Vaikka itseltäni 24/7 löytyy, en ole isoveikkaa hirveästi katsonut (muutakin elämää on, ihme kyllä) - en ainakaan alusta lähtien. Liimauduin kunnolla mukaan vasta karavaanaritehtävän aikana.

Tosi-tv on aina kiinnostanut minua. Toki se on mukavaa ajankulua ja viihdettä, mutta formaatti kiinnostaa sen (sosiaali)psykologinen puolen takia. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten erilaiset, eri paikkakunnilta ja eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset pärjäävät keskenään valvovan silmän alla yli 90 päivää tiukan kontrollinen ja suorituspaineen alla. Toiset hyvin, toiset eivät ollenkaan. Kilahduksia, karkaamisia ja kateutta on esiintynyt lähes päivittäin. Erityisesti Taivas ja Helvetti -viikkotehtävä tarjosi erinomaisen psykologisen lähtökohdan: materialistinen kurjuus ja runsaus sekä sen eriarvoinen jakautuminen kun on läsnä myös jokapäiväisessä elämässä. Tehtävä toi esiin ihmisten hyvät ja huonot puolet. Haluttiin jakaa hyvinvointiaan toisille, toisaalta oltiin kateellisia ja haluttin varastaa. Viikkotehtävä jätti jälkensä kilpailijoihin: viikkoja myöhemmin ao. tehtävä otettiin esille, kun haluttiin korostaa, kuka on saanut ja mitä sekä miksi Salar häädettiin ao. viikkotehtävän tiimoilta katsojien toimesta.

BB-kausi alkoi maistumaan puulta suosikkini Stefanin (aka Eki, Faija, Daddy) pudottua dramaattisesti Tanjan vaihdettua hänet itsensä tilalle häätöäänestykseen voitettuaan oljenkorsikilpailun. Juontaja-Elinan piipahtaminen talossa oli kyllä omasta mielestäni oiva veto kauden piristämiseen, mutta hänen poistuessa komennukseltaan, alkoi homma taas olla nähty. Viimeistään eilen kansansuosikki Sebastianin pudottua kaikkien yllätykseksi leikistä kalkkiviivoilla, alkoi kausi viimeistään osoittamaan väsymisen merkkejä - niin minun kuin monien muiden mielestä. Ainakin mitä keskustelupalstoja on uskominen. Talon ainoa primus motor on ulkomaailmassa joko tuotannon masinoinnin tai katsojien kyllästymisen (hänen moraalisaarnoihinsa) seurauksena. Jäljellä olevista kilpailijoista suosikkini on Mikael. Hän on sellainen rento ihminen, jollainen itse haluaisin olla. Toki yh-äideille raha on tarpeen. Jos joku mameista, niin sitten Janica. Aidoin ihminen naisista ja varmasti tutustumisen arvoinen!

Menisinkö itse BB-taloon? En tiedä. Ehkä. Toisaalta olisi hyvä käydä tuntemassa se isoveikka-fiilis, joka taloon astuessaan tulee (kaikki tekeminen kuuluu/näkyy) ja mitata omia psykologia rajojaan. Toisaalta BB-taloon astuvan ihmisen tulee olla erityinen - joko ulkonäöltään, henkisiltä ominaisuuksiltaan tai viihdearvoltaan. Itse en koe olevani kovinkaan kiinnostava ihminen. Siis viihdeteollisuudelle kiinnostava. Sitähän BB:lla haetaan: kiinnostavia ja myyviä ihmisiä, joilla tehdään myös kauden päätyttyä rahaa. Vielä viikko, niin nähdään kenellä sitä rahaa tehdään.

Elvytys

2011-11-17T17:05:00.002+02:00

Täällä taas. Tämän blogin päivitys on jostain syystä jäänyt. En tiedä miksi. Ehkä blogiväsymystä, kun tulee kirjoitettua tuonne toisaalle, ja toisaalle. Ja vielä toisaalle. Mutta yritetään näin kaamoksen ovella kirjoitella valaisevia tarinoita arkipäivän aherruksesta.

Lappi - yleistä

2011-03-19T14:44:00.000+02:00

Ennen matkaani Lapista olivat mieleeni iskostuneet tunturit, porot ja loputon maantie. Olin aiemmin vieraillut siellä perheeni kanssa lukuisilla kesälomamatkoilla. Ilman siis, että pysähdyimme päivää/yötä pidemmäksi aikaa tai tutustuimme muuhun kuin leirintäalueen läheisyydessä oleviin kohteisiin. Siksi oli rentouttavaa ja todella mielenkiintoista tutustua Lappiin ja lappilaisiin vajaan viikon ajan. Pääasiallisena majapaikkakuntana oli Sodankylä, joka myös Pyssykylänä tunnetaan. Vierailin toki Pelkosenniemellä, graduasioissa ja Pyhällä sekä Luostolla noin kiertokäynninomaisesti. Paljon tuli koettua ja nähtyä. Sääkin suosi ja revontuletkin kipusivat taivaalle näyttämään kauneuttaan sekä lumoaan. Kerron seuraavissa merkinnöissä hieman viikostani, alusta aivan loppuun saakka.

Kotona taas

2011-03-10T22:08:00.000+02:00

Olen palannut. Kaipaan unta, ruokaa ja lämpimiä ihmissuhteita. Viikon verran tuli oltua reissun päällä. Käväisin Lapissa huvi- ja hyötymatkalla - moikkaamassa erästä ystääni ja hakemassa gradumateriaalia. Yhteensä 1801 raide- ja parisensataa linja-autokilometriä. Yli 22 tuntia matkustamista julkisilla. Eilinen ja tämä päivä meni palautessa, ehkä huomenna saa hieman tekstiäkin matkasta. Ja tunnelmakuvia. On totuteltava taas tähän etelään, sen menoon ja ihmisiin. Lapissa kun kaikki on toisin. Kaikki.

Happy birthday?

2011-02-26T11:21:00.000+02:00

Vanhemisessa ei ole mitään hyvää. En siis toisin sanoen ymmärrä, miten jotkut voivat nauttia syntymäpäiväjuhlista. Itse en ole moisia viettänyt moneen aikaan.

Mutta pitäähän sitä jotenkin juhlistaa. Varsinaisena merkkipäivänä toki söin tuollaisen kermadonitsin ja join kuumaa kaakaota-onhan helmikuussa aina kylmä. Pari korttiakin tuli, hyvä niin. Tällä hetkellä olisin Helsingissä katsomassa ystäväni kanssa elokuvaa ja sen jälkeen olisimme juoneet kuohujuomaa. Mutta tämä jatkuva nuha pitää sisätiloissa. Harmi, mutta elämä, se on.

Paitaa ja pakkasta

2011-02-19T12:37:00.000+02:00

Viime viikolla sain postissa uuden t-paidan. Ihan niin kuin niitä paitoja ei ole jo ihan riittävästi. Mutta hieno kun mikä, vai mitä? Pakkasta riittää. Pohjoisen reissu on laitettu ns. jäihin (heh!), koska Sodankylässä on ollut sellaisia -37C:n pakkasia. Eihän ulkoilusta tule tuolla kelillä mitään. Mutta toivossa on hyvä elää, jotta maaliskuun ensimmäinen viikko menee pohjoisissa.

Kortit kertovat..

2011-02-13T11:09:00.000+02:00

Huomenna on ystävänpäivä. Sain kortit postiin ennätysajassa, eli jo viime keskiviikkona. Ajattelin kerrankin ylittää itseni, enkä siis jättää kortteja viime tippaan - kuten joulukorteilla on tapana. Alkuun hämmästelin suurta postimerkkiuudistusta, jossa siis merkit jaetaan ykkös- ja kakkosluokan merkkeihin. Ykkösellä posti on perillä pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä ja kakkosella 2-3 päivän päästä postituksesta. Vaan kyllä ne 2lk:n postikin oli perillä heti seuraavana päivänä - ja ykköstä halvelmmalla. Yllätys sinänsä. No, pääasia että ovat perillä! :)

Vaatteet on mun aatteet

2011-01-28T12:59:00.000+02:00

Alennusmyynneistä tuli tehtyä järkiostoksia. Kerrankin. Ensin Catmandoo-lasketteluhousut (vaikken harrastakaan) 80 eurolla (sh. 150e) ja sitten kahdet kengät. Viking Gore Tex -kengät 78 euroa ja sisätöppöset 10 eurolla. Nyt tarkenee.

Tuo vaatteitten osto on tuskaa. Sovittaminen on asia sinänsä, mutta sitten nuo vaatemerkit. On Haltia, Catmandoota, Icepeakiä. 80-luvulla sinut olisi varmasti leimattu jupiksi, mikäli sinulla sattui olemaan Luhta-takki päällä. Nyt minullakin on moinen, eikä tuo katseita kerää sen kummemmin. Vaikkei tietty merkki olekaan se must-juttu, mutta kyllä se tietyn leiman sinuun antaa - jos siis kuljet Haltissa, Jack Wolfskinissä tms. kuin ns. merkittömissä kuteissa. Itse en haluaisi leimautua tietyn merkin kantajaksi, mutta on hieman pakko. Enää vaatteet eivät ole niin aatteita, kuin silloin ennen. Maailma muuttu, Eskoseni.

Varis..eikun Vares

2011-01-13T16:13:00.001+02:00

Uusin Vares-elokuva. Mitäpä siitä voi sanoa. Pidin toki, vaikken ole Varekseen liiemmin tutustunut edes Juha Veijosen aikana. Antti Reini on minulle melko tuntematon näyttelijä, mutta veti roolinsa hienosti. Outi Mäenpää ja Anu Sinisalo tekivät myös kelpo roolityön. Samaa ei voi sanoa Jasper Pääkkösestä - räikeää ylinäyttelemistä, kuten aina. Lisäksi elokuvassa oli monia turhiakin näyttelijöitä, kuten Mikko Leppilampi. Ei millään pahalla. Reijo Mäkikin vilahteli cameo-roolissa, olkaahan tarkkoina!

Elokuvan tempo olisi saanut olla kestävämpi. Nyt alku oli sellaista hakemista, keskivaiheilla todella hyvää menoa ja meininkiä, mutta loppuvaiheessa taas, kotimaisen elokuvan tyyliin, tunnelma latistui. Silti juonenkulku oli hyvää ja ajoittain jopa kansainvälistä tasoa (välillä tuli Morse mieleen Vareksen ajatuksenjuoksua seuratessa) ja Turkukin esittäytyi edukseen. Bondimaisuutta riittää niin alkutunnarissa kuin replikoinnissakin. Kauneuttakin riittää aina strippareista kuuman pimun alusasuihin. Silti tai juuri siksi ihan kelpo tekele. ***

Uudet ja vanhat kujeet

2011-01-10T10:36:00.000+02:00

Uusivuosi ja uudet kujeet sekä hieman entisetkin. Ainakin blogin ulkonäkö muutui hieman. Edellinen muutos olikin vuosi sitten, joten jo oli aikakin. Lupaan, että päivitän blogiani hieman tunnollisemmin. En tosin tiedä, mistä haluatte lukea. Muutama uusi lukija on toivottavasti ilmaantunut, kiitos jo heille etukäteen! Itse olen tutustunut muutamiin uusin blogeihin ja sitä kautta uusien ihmisten ajatusmaailmaan. Olisi kiva nähdä joskus nykyisiä ja miksei uusia lukijoita. En ole koskaan blogimiiteissä pyörinyt, ei sillä. Mutta uusiin ihmisiin tutustuminen kannattaa aina!

Uusivuosi on haastava ainakin opintojen suhteen. Gradu odottaa hyvä tekijäänsä ja se varsinainen uudenvuodenlupaus onkin saattaa se valmiiksi viimeistään kesällä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Asioita minusta

2010-12-21T19:27:00.001+02:00

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:

1. Myöhästymistä. Täsmällisyys on kuninkaitten kohteliaisuutta. Jos myöhästyy, niin sopii sitten pyytää anteeksi odotuttamista. Toki force majure on aina ymmärrettävä ja sallittuakin.
2. Tahdittomuutta. Aina pitää olla tilannetajua.
3. Saituutta. Rikas kun ei anna edes sitäkään vähää, mitä köyhä antaa omistaan.
4. Päättämättömyyttä. Sorrun tähän itsekin, mutta vihaan sitä silti.
5. Maksakastiketta, sillä etenkin se haju on vaan niin hyi yök!
6. Snobbailua / diivailua
7. Toisen ihmisen hyväksikäyttämistä
8. Välinpitämättömyyttä
9. Sotaa ja muutenkin väkivaltaa. No, olen vannonut puolustavani isänmaata asein ja nyrkein ja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Mutta asiat voidaan hoitaa ilman toisen ihmisen satuttamistakin.
10. Älyni tai muiden ominaisuuksieni aliarvioimista

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:

1. Päättämättömyys (olen ostanut mäkkiä viimeiset puoli vuotta:D)
2. Aikaansaamattomuus
3. Vapaaehtoisuus (mukana melkein sen seitsemässä järjestössä)
4. Toisaalta Introverttiys (pohdin asioita joka näkökulmasta ennen päätöksentekoa), toisaalta extroverttiys (viihdyn toisinaan ihmisten seurassa)
5. Huolehtiva
6. Herkkä
7. Flirttiys
8. Taipumus tehdä asiat omalla tavallani
9. Joskus helpostikin periksiantava

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:

1. Älykkyys
2. Hyvä kielioppi (kieliopin korjailusta kanssaihmiset ärsyyntyvät:P)
3. Liikunnallisuus/urheilullisuus
4. Huomioonottaminen
5. Musikaalisuus (vaikken itse mitään soita (paitsi suutani), niin hyvää livemusiikkia on aina ihana kuunnella..
6. Ruoanlaittotaito. Mikään ei voita kunnon kotiruokaa.
7. Luonnonläheisyys
8. Uskallus olla oma itsensä ja uskallus osoittaa tunteensa

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:

1. Saisin graduni valmiiksi määräaikaan mennessä (toukokuun lopusta on ollut puhe - niin varmaan:D)
2. Näkisin muutamaa ihmistä useammin
3. Ettei ensi vuonna tapahtuisi suuria luonnonmullistuksia (tulvia jne.)
4. Toimeentuloni olisi turvattu ensi vuonna
5. Etten sairastuisi vakavasti (eikä kukaan läheisistäni sairastuisi)
6. Että Liverpool menestyisi edes Eurooppa-liigassa..
7. Joku blogiystävistäni vastaisi tähän samaan "kyselyyn".

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:

1. Käyn vessassa
2. Keitän teetä
3. Katson vallitsevan säätilan ikkunasta
4. Luen lehden / avaan teksti-tv:n tai tietokoneen
5. Muut aamutoimet (aamiainen yms.)
6. Makoilen vielä sängyssä (sen pari minuuttia) ennen lopullista heräämistä

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?

1. Salablogiani lukevat ihmiset
2. Tätä blogia lukevat ihmiset
3. 13 vuotta ystävänäni ollut P
4. Jumala (no, harvoin rukoilen, mutta kuitenkin..)
5. Äiti (yleiset murheet)

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:

1. Netti opiskelun ja pätkätöiden takia
2. Televisio
3. Matkapuhelin (tällä hetkellä N95)
4. Kello viiden tee maidolla kiitos (tosin jos olen ns. maastossa, niin se jää usein juomatta)

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
Jaa, milloin minulle on mitään kaunista sanottu..

1. Sinulla on kaunis hymy..
2. Olet sitten hyvä kirjoittamaan..
3. Sinä olet ihanan rehellinen..

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:

1. Vakavaa sairautta..
2. Se, etten voisi enää kirjoittaa mitään..

YKSI TUNNUSTUS:

Jennifer Aniston on ihana. Hänellä on ihanat silmät ja ihanat hiukset. Piste. <3

Rakastuminen on kangastusta vaan

2010-12-17T11:58:00.002+02:00

Mikäli olette joskus olleet rakastuneita ja pettyneet siinä pahasti, niin kanadalainen Kangastuksia (Les amours imaginaires) on juuri sinun elokuvasi. Kangastuksia rakentuu kolmen päähenkilön varaan. Hetero Marie (Monia Chokri) ja homoseksuelli Francis (elokuvan ohjaaja Xavier Dolan) ovat ystävyksiä, jotka kilpailevat nuoren taitelijan, Nicolaksen (Niels Schneider) huomiosta. Rakkaudessa lukemattomat kerrat pettyneet Marie ja Francis yrittävät kaikin keinoin varastaa flirttiä rakastavan Nicon itselleen - jopa ystävyyden kustannuksella. Soidinmenot ovat välillä koomistakin katseltavaa, mutta mitäpä emme tekisi saadaksemme tietyn ihmisen itsellemme? Tarina kulminoituu viikonloppureissuun Nicon sukulaisen mökillä. Rakastuminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin rakastaminen.

Elokuvakerrontaa vievät eteenpäin "tavallisten ihmisten" rakastumistarinat. Jokainen katsoja varmasti ammentaa oman tarinansa kertomusten joukosta. Rakkaus - rakastaminen on yleismaailmallista kansalaisuudesta riippumatta. Tarina on soljuvaa ja näyttelijätyöltään kiitettävää. 21-vuotias Dolan on jäljitellyt työssään eräitä aikakautemme mestariohjaajista. Ja kenties ranskalaisen elokuvan tyyliin tricolourin värit näkyvät voimakkaina - aivan kuten oma Renny Harlinimme käyttää Suomen lipun värejä omissa tuotannoissaan. Elokuvamusiikista mieleen jää parhaiten Dalidan Bang Bang, joka on käännösversio Kill Bill vol.1 -rainassakin kuullusta Nancy Sinatran alkuperäisversiosta. Biisi ja sen sanat kuvaavat hyvin sitä tuskaa, jonka toiselle ihmiselle kelpaamattomuus aiheuttaa. Allekirjoittanut herkistyi ainakin viulujen kauniiseen sointiin..

Jo joutui armas aika..eikun joulu..eiku ei ihan vielä..

2010-12-14T13:48:00.000+02:00

Jouluvalmistelut alkavat olla pikkuhiljaa voiton puolella. Sain joulukortit matkaan tänään. Perinteiseen tapaan niihin tulee (toivottavasti) seimikaupunki Lahden erikoisleima. Pyrin aina lähettämään jotain erityistä joulukorttien kera - joko sellaisia pieniä tarroja tai sitten ao. leima. Joululahjat on melkein kaikki hommattu. Isälle olisi vielä jotain keksittävä. Joku sellainen tupakanpoltonlopetuslaite tai vastaava..Itse en kai muuta halua, kuin terveyttä ja voimia graduiluun. Tänään viimeksi eräs ystäväni toverini kysyi gradun vointia. Kohta painatan lehdistötiedotteen graduvaihteista. Niin - se ei vielä ole valmis. Ehkä ensi jouluna. Ensin tuo viestinnän cumu valmiiksi..

Kaksi kaupunkia

2010-12-11T16:48:00.000+02:00

Päättyneellä viikolla piipahdin kahdessa minulle rakkaassa kaupungissa. Torstaina kävin Tampereella moikkaamassa erästä opiskelijatoveria pitkästä aikaa sekä ihmettelemässä yliopistoalueen remontteja. Päätalon alakerta tenttisaleineen on aika kovan myllerryksen kohteena ja Pinnin puolellakin Cafe Pinni sekä yksi hisseistä on remontin alla. Aktiiviaikanani (siis silloin, kun kävin kampuksella viikoittain) ei näin laajoja remontteja ollut - tosin silloin rakennettiin Pinni B ja Linna. Niin se aika vaan vierähtää. Yliopisto ei oikein enää tunnu omalta, johtuen kai siitä, että graduvaihe on alkanut, eikä kampuksella tule vierailtua lähes joka kuukausikaan. Perjantaina oli vuorossa luminen Helsinki. Puheet lumenmäärästä osoittautuivat todeksi. Linja-autoilla ja ratikoilla oli vaikeuksia päästä sujuvasti liikennöimään, mutta onnistuin kuitenkin käväisemään Eirassa ja Kalliossa. Käveleminen puolihangessa (kun eihän niitä kaikkia katujakaan ole aurattu) tuottaa vaikeuksia. Pyörätuolilaisille (satun tuntemaan muutaman helsinkiläisen liikuntarajoitteisen) asiointikelit ovat suorastaan mahdottomat! Sympatiat ovat heidän puolellaan.

Pohdin jälleen suhdettani ao. kaupunkeihin. Tampere on ollut koulutuksellinen ja osin harrastuksellinen kehto, kun taas Helsingissä on pätkätyöt ja ystävät/kaverit. Tampere on kyllä ihana kaupunki ja siellä vierailisi kyllä useamminkin, mutta se on auttamatta hieman hankalan matkan päästä kotikunnastani. Manseen matkaan sen pari tuntia, kun taas Helsinkiin pääsen alle tunnissa oikorataa pitkin. Ehkä kuitenkin Helsinki on se tuleva asuinpaikka, kun taas Tampereella käydään harvemmin. Tosin pääkaupunkiseutu on kalliimpaa elinkustannuksiltaan kuin Tampere, mutta toisaalta Helsingistä käsin olisi vaivattomampi kulkea nykyiselle kotiseudulle kuin Tampereelta. Eihän tuo pari tuntia olisi mitään, mutta.. No, saa nähdä mistä se kissa lopulta nahan repii (eli missä asun vuoden kuluttua).

Kulttuuria ja kunniaa

2010-12-03T13:25:00.000+02:00

Tässä päivänä muutamana luovuin balettineitsyydestäni. En kuuna päivänä olisi mennyt balettiin, ellei siihen olisi tarjoutunut oiva tilaisuus ja vieläpä klassikkojen klassikko: Joutsenlampi (Suomen kansallisbaletti teki vierailuesityksen Tampere-taloon; kaikki kolme esitystä olivat loppuunmyydyt). Jos ao. esityksen balettiosuudet olivat henkeäsalpaavat, niin eniten minua miellytti baletin musiikki (Tampereen filharmonia). Tietysti lempikohtaus oli pienten joutsenten tanssi, joka keräsikin raikuvat aplodit - syystäkin! Kyllä ne ammattilaiset osaavat tuon baletinkin. Itse olen ollut mukana ainoastaan näytelmissä lukioaikoinani, mutta jäänyt jo "eläkkeelle". Tiedä, uskaltaisiko lavalle enää noustakaan. No, mutta seuraavaksi oopperaneitsyys pitäisi saada luovutettua..

Jos on kulttuuria saatu, niin myös kunniaa. Yllätyin hieman, kun spr:n paikallisosaston syyskokouksessa minulle lyötiin kouraan spr:n ansiomerkki ja kunniakirja. Onhan tässä yli 10 vuotta oltu mukana toiminnassa, mutta vapaaehtoisjärjestö kun on kyseessä, niin ihan pyyteettömästi ja todellakin vapaaehtoisesti. Luottamustoimissa (piirihallitus ja järjestön valtuusto) ovat viime vuodet kuluneet. Mieli tekee myös jälleen ns. kentälle, siis ea-päivityksiin tms. papereiden pyörittämisen jälkeen. Saa nähdä. EA1-kurssi olisi ainakin käytävä uudelleen (nolottaa sanoa ääneen, että kortti on mennyt vanhaksi) lähiaikoina.

Ne suuret suunnitelmat..

2010-11-19T16:19:00.000+02:00

..tuntuvat aina kariutuvan. Tällä hetkellä ihanneolosuhteissa olisin ollut Helsingissä nauttimassa SVAL:n seminaarista (ja seminaarin antimista) jääden yöksi, sillä ELK:n marrastapaaminen/pikkujoulut ovat huomenna Sport Academyssa. Helsingistä sitten sunnuntai-aamuna kohti Tamperetta ja SPR:n Hämeen piirin kokousta. Kysyin jo yhtä sohvapaikkaa, mutta se oli jo varattu. Olisihan muutama ehdokas, jolle voisin soittaa - taidan jättää tekemättä. En tahdo olla vaivaksi kenellekään - erityisesti naispuolisille ystävilleni. Se kun on aina hieman niin ja näin mennä naispuoliselle ystävälle yöksi. Vaikka ne rajat vedetään johonkin. Elämä on.

Alku aina hankalaa

2010-11-11T12:59:00.000+02:00

Tämä varsinainen blogini on jäänyt hieman vähälle huomiolle., pahoittelut siitä. Tähän ovat vaikuttaneet erinäiset kiireet pätkätöistä harrastuksiin. Mutta yritetään taas elyttää tätäkin blogia.

Kiireitä tosin riittää tästä eteenpäin, sillä graduni on "tekeillä" - siitä on muodostumassa kivi kengässä. Muutamat työpaikat ovat menneet sivusuun graduni tekemättömyyden takia. No, olisihan se hienoa saada tavoiteaikaan gradu tehtyä (15.5.2011). Aineistoa on kerätty ja kohta alkaa sen lukeminen/tieteellinen tarkastelu. Gradun lisäksi olisi tehtävä viestinnän cumu Helsinkiin (viestinnän oppihistoria on vielä tekemättä - suoritan sen esseellä). Kirjoitettavaa siis riittää ilman blogiakin. Mutta kai sitä vapaampaakin kirjoittamista tarvitaan, jotta pysyy tämä kirjallinen ilmaisu monipuolisena.

Mutta kuten gradussa, niin myös blogiteksteissä aloitus on pitkän tauon jälkeen hankalaa. Toivottavasti jaksatte kuitenkin seurata vaatimatonta blogiani. Osa teistä tosin on kärryillä ajankohtaisista asioistani facebookin avulla. Mutta yritän parhaani mukaan palvella myös heitä, jotka eivät ole naamakirjakavereitani.

Arki alkaa

2010-08-01T15:39:00.000+03:00

Kesä alkaa olemaan loppupuolella (vaikka yksi kesäkuukausi onkin jäljellä) ja on kai aktivoitava bloginkin suhteen. Helteitä on riittänyt ja tekemistä / tekemättömyyttä. Huomenna koettaa vähäksi aikaa arki, kun pätkätyöruljanssi pyörähtää käyntiin. Tekee terää välillä tehdä jotain hyödyllistä, eikä vaan yrittää kuluttaa aikaa.

Toki olen muun muassa pyöräillyt (yli toistasataa kilometriä) ja piipahtunut ystävieni luona. Mukaan on mahtunut minigolfia Tampereella ja kätköilyä Hangossa / Salossa. Sekä tietysti meren äärellä rauhoittamista. Tästä se taas alkaa. Töiden jälkeen operaatio iso-G. Valmistumisaikataulu on kevät 2011. Täytyy pistää sekä mieli että keho lujille, jotta vihdoinkin saisi nuo opinnot päätökseen.

Suomenlinnassa

2010-07-02T10:48:00.000+03:00

Sarjassamme "Uusia paikkoja kesäisessä Suomessa" esitellään nyt Suomenlinna. Eipä ole sielläkään tullut käytyä ennen viime tiistaita, vaikka Helsingissä piipahdan viikoittain. Aivan lumoava paikka ja piknik-kohteena Helsingin kärkiluokkaa. Jopa lauttamatka oli lumoava kokemus, itse kun rakastan merta! Vaikka sää mantereella oli helteinen, niin mukavan viileätä ulkosaarella. Auringon porotuksen huomasi vasta kotona niskassa, kun huomasin "pienen päivityksen" jääneen muistona Suomenlinna-retkestä. Tänne uudelleen!

Hangon keksi

2010-06-28T21:20:00.000+03:00

Kesäiset terveiset Hangosta, jossa kulutin aikaa lauantaina ja sunnuntaina - eli Juhannuksena. Tosin mikään lomailureissu ei ollut kyseessä, vaan autoin erästä kaveria muuttamisessa. Hikihän siinä kantamisessa ja puunaamisessa tuli. Tosin oli sitä vapaatakin kätköilyn ja frisbeegolfin muodossa.

Ensimmäistä kertaa vierailin koko kaupungissa ja jäi melko kesäinen kuva koko paikasta - harmi vaan, ettei ollut aikaa testata esimerkiksi uimarantaa löhöilyn merkeissä. Ehkä sitten heinäkuun lopulla. Huomenna pitäisi löytää tie Suomenlinnaan ja joku päivä Nurmekseen. Matkailu avartaa - ainakin lompakkoa. Ja kiristää hermoja. Seisoin Hanko-Helsinki -välin eli kaksi tuntia junassa. Elämä on.

Jokainen tsäänssi...

2010-06-18T21:20:00.002+03:00

Sain äsken tietää, että tuo potilasasiamiehen 40 prosenttinen meni talon sisälle. Sinänsä odotettu ja oikea päätös. Mutta kyllä se hieman kirpaisee. Silti olen otettu, että olisi saanut edes mahdollisuuden. Elämä on.

Ongelmasta toiseen

2010-06-17T11:46:00.000+03:00

No niin. Tietokoneongelma on selätetty ja taas on tuttu/turvallinen läppäri pöydällä. Läppäriin vaihdettiin kovalevy rikkoutuneen tilalle. Nyt kone on niin hiljainen, ettei tiedä koneen päälläoloa. Ja kaikki tiedostotkin ovat tallessa, jihaa! Vaikka tietokoneella ei muuta tekisikään, niin tällaiselle sihteerille/kuvien ottajalle sekä -käsittelijälle tämä vekotin on tärkeä - ei siis sillä, että olisin addiktoitunut mesettäjä/facebookin käyttäjä. Tuossa tuli mieleen, jos syksyksi vaihtaisi mäkkiin. Nämä peeceet on joskus inhoittavia ja Microsoftin ohjelmiinkin turtuu.

Sain tiistaina kaksi työtarjousta. Nykyisessä pätkätyöpaikassani olisi tarjolla verkkotuottajan paikka - aluksi vuoden mittainen, tosin jobi ei olisi kokopäiväinen. Palkkakin olisi kai ihan mukava, mutta mielessäni kummittelee tuo gradu - mahtaisiko onnistua työnteon lomassa? Tosin tuo jobi ei olisi kokopäiväinen, joten sinänsä olisi ihan kiva paikka. Se toinen olisi 40-prosenttinen jobi potilasasiamiehenä Hämeenlinnassa. Eräs vanha opiskelijatoverini soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut hoitovapaan tuurauksesta - hän haluaa siis omaan osoittaiseen hyvinkoulutetun hyvän tyypin. Ei tuokaan siis ihan täyspäiväinen ole, mutta kiinnostaa toki. Mutta nyt on ilmaantunut talon sisältä halukas ottamaan Elisen osittainen oto-meiningillä. Ymmärrän sen toki ja hyväksyn sen, että omasta talosta kolutaan halukkaat ensin. Olin otettu jo pelkästä yhteydenotosta ja toki niitä tilaisuuksia tulee. Kerroin jo tuolle toisaalle, että olisi kiva saada oman alan työkokemustakin - kun en ole juurikaan niitä tehnyt. No, saa nähdä..

Tietokoneongelmia

2010-06-13T19:16:00.000+03:00

Viime päivät olen ollut tietokonemotissa. Omasta läppäristäni nimittäin paukahti kovalevy. Tämän seurauksena muutama tärkeäkin tiedosto meni bittitaivaan korkeuksiin. Onneksi sentään gradun osaset ovat sekä muistitikussa että varmuuskopiona cd:llä. Lisäksi tärkeimmät kuvatiedostot ovat erillisinä levyinä. Oman koneeni saan käyttöön taas tiistaina. Siihen asti on oltava ns. lainahöyhenissä ja pidettävä pakollista taukoa muun muassa Facebookista. Masentavaa. Oma kone kullan kallis.

Eilen olin kätköilyreissussa Kerava-Tuusula-Vantaa -akselilla. Kivaa oli, vaikkei kaikkia suunniteltuja reittipisteitä ehdittykään käydä läpi. On aina yhtä mukavaa tutustua uusiin ihmisiin! Tänään levätty (eli hellitty jalkapohjaparkoja) ja kandikahviteltu. Sekä tietysti syöty kakkua.

Melkein maisteri

2010-06-06T11:47:00.000+03:00

Paljon on tapahtunut sitten viime merkinnän. Piipahdin Tallinnassa tuoden mukanani muun muassa 60 euron hotellin logolla (Hotel Telegraaf) varustetun kylpytakin itselleni. Harvoin ostan itselleni matkoilta mitään, mutta nyt oli pakko. Kävin nimittäin pitkästä aikaa kylvyssä (ah ihanuutta!) ja heti, kun laitoin kylpytakin päälleni, niin päätin että tuon ostan! Jotain luksusta joskus, eikö?

Viikko sitten sain Tampereen yliopistolta kaipaamaani postia. Paksu kirje sisälsi todistuksen (sekä suomeksi että englanniksi) kandidaattitutkinnon suorittamisesta. Tuntuu kiva, kun tietää saavuttaneensa jotain (ja että on melkein maisteri) . Vaikka eihän kandi ole mitään maisteriuden eikä tohtoriuden rinnalla. En ole vielä juhlinut saavutustani oikein mitenkään, enkä halua mitään hössötystä. Muutama vieras tulee kakulle, that´s it. Tosin eiköhän muutama skumppapullo tule jossain vaiheessa (kesää) ystävien kanssa korkattua. Nyt pitää ottaa ihan rennommin ja kerätä voimia siihen suureen koitokseen, eli graduun, joka on levällään kuin Suomen maalinedusta jääkiekon MM-kisoissa.

Pitäisi hankkia uusi pyöräkin. Olen katsellut sillä silmällä muutamia hybridejä (cycloon kun ei ole varaa) ja pyytänyt asiantuntija-arvioita erinäisiltä keskustelupalstoilta. Joku 700 euroa on maksimi, enempää ei pyörään (joka kuitenkin varastetaan jossain vaiheessa) raaski laittaa.

Tyhjä ja tyhmä olo

2010-05-20T21:16:00.001+03:00

Nyt on jotenkin tyhjä ja samalla tyhmä olo. Vein aamupäivällä tiedekunnan kansliaan kandidaattitutkinnon hakemuksen. Väänsimme opintosihteerin kanssa hakemuksen lopulliseen kuntoon ja siellä se sitten on - matkalla dekaanin pöydälle. Ensi viikolla on hakemuksen puolto/hylkäysesittely ja sitten tulisi (toivottavasti) tutkintotodistus kotiin. 180 opintopisteen eteen on tehty työtä ja muutama kyynelkin on vieritetty hikipisaroiden lisäksi. Saa nähdä. Muutaman arvosanan olisi voinut korottaa ja keskittyä paremmin muutamiin tentteihin. No, tutkinnon arvosanasta ei ole niin väliä - enää.

Tuon hakemussession jälkeen kävin Juveneksella syömässä jauheliha-jalopeno-pitsan. Sitten Sorsapuistoo, jossa näin erään hallatoverin. Juttelimme puun varjossa puolitoista tuntia niitä näitä - aika henkilökohtaisiakin asioita. Oli todella kiva juttelusessio ja varmasti otamme Sorsapuisto-sessiin uudelleen (ajan kanssa).

Huomenna Tallinnaan SVAL:n seminaariin. Tiedossa kesäkelejä vielä pariksi päiväksi. Hyvä niin, vaikka saisi kyllä viiletä "vähän".

Eteenpäin

2010-05-10T10:27:00.000+03:00

Olin lauantaina ydinvoimanvastaisessa mielenosoituksessa yhdessä 3000 muun kansalaisjärjestöaktiivin kanssa. Tunnelma oli positiivinen harmaasta säästä huolimatta - onneksi odotettu sade alkoi vasta mielenosoituksen jälkeen. Lisäksi seura oli mainiota! Tästä on hyvä jatkaa kansanedustajatuttavia lobaten. Ydinvoima on asia, joka jakaa varmasti mielipiteet puolesta tai vastaan. Hyvä niin. Asiat eivät hyssyttelemällä mene eteenpäin ja aktivismia tarvitaan.

Pääsin vihdoin ja viimein sopimusoikeuden perusteet läpi (kolmosella, mutta kuitenkin). Seuraavaksi pitää katsoa opintosuoritukset läpi, jotta voi metsästää kokonaissuorituksia ja sitten hakea kandidaatin tutkintoa. Opintosuoritusotteeni on pitkä kuin nälkävuosi, joten eiköhän tällä viikolla voi laittaa hakemusta vetämään. Eteenpäin opinnoissa, se on tärkeätä se.

Korttiongelma

2010-05-04T11:50:00.000+03:00

Voi Nordean pankkikortti, minkä teki! Eilen tullessani spr:n valtuuston kokouksesta, piti piipahtaman Espoossa viemään myymäni "Verotuksen perusteet" -kirja ostajalle. Mutta HSL:n automaatti, kuten kaikki automaatit sen jälkeen, hylkäsi pankkikorttini. Ja tietenkään minulla ei sattunut olemaan käteistä kuin pari vaivaista euroa. Kotiin piti päästä, joten soitto yhdelle luotettavalle ystävälle eli pummireissulle. Nolottihan se hieman, mutta pakko mikä pakko! Onneksi on ihmisiä, joihin voi luottaa jopa Helsingissä! Ei näköjään kannattaisi pistää kaikkia munia samaan koriin eli aina olisi oltava jonkin verran käteistä matkassa. Oppia ikä kaikki. Ni, kävin tilaamassa uuden ja nostamassa käteistä. Oli muuten konttorissa aika hiljaista - näin kortti- ja verkkoaikana.

Oi ihana toukokuu?

2010-04-29T11:05:00.000+03:00

Olen huolissani. Toukokuusta oli suunnitelmieni mukaan tulossa suhteellisen vapaa kuukausi kaikesta stressaavasta ja puuhata ystävien kanssa jotain kivaa. Mutta kalenteri onkin täyttymässä. Jo kuun alussa olisi kaksi kokousta (sekä ydinvoima-miekkari) eikä kuun loppukaan näytä kokousvapaalta - tiedossa olisi muun muassa kaksipäiväinen seminaarimatka Tallinnaan. Lisästressiä aiheuttaa maanantaina uusintatenttaamani sopimusoikeus: mikäli se menee läpi, on metsästettävä kokonaismerkintöjä ja laitettava kandidaattitutkintoanomus eteenpäin. Mikäli taas tulee hylsy (siis TAAS), niin pitää neuvotella vaihtoehtoisista suoritustavoista tenttaattorin kanssa (kesätentti ao. oppiaineesta on vasta elokuun lopulla).

Sitten se gradu. Huusin itselleni huutonetistä 10 euroon Uuden graduoppaan, jota jo toki olin silmäillyt aiemmin. Halpa ja tärkeä ostos! Vaikka eräs toverini sanoi, ettei sitä gradua oppaalla tehdä vaan sisulla. Joka tapauksessa G on ollut "jäähtymässä" jo liiankin kauan ja toukokuussa sillekin olisi tehtävä edes jotain - riippuu tietenkin sopimusoikeuden tilanteesta. Vaikka kahta asiaa pystynkin tekemään yhtä aikaa, niin tentteillä ja gradua en pysty - tai siis en halua.

Opiskeluun liittyen: pyysin ensimmäistä kertaa koko yliopistourallani tenttijäljennöksen taannoisesta vero-oikeuden perusteet -tentistä (siis kopion tenttisuorituksesta). Täytyy kyllä todeta, että a) oma käsialani on aika surkea (ei nyt ihan harakanvarpaita kuitenkaan) ja b) tenttaattorin merkinnöistä ei saa mitään tolkkua. Jaa tästä vitonen?! Tekstissä esiintyi muutama kielioppivirhe, mutta kai tuossa asiaa oli tuon vitosen verran. Toivottavasti tuo toinen murheenkryyni menisi läpi yhtä komeasti!

Hyvä päivä

2010-04-15T11:19:00.000+03:00

Eilen oli pitkästä aikaa hyvä päivä - näin ainakin ajattelin nukkumaan käydessäni.Vietin aurinkoista keskiviikkoa Helsingissä hyvässä seurassa. Ensin kävin Kuntatalolla moikkaamassa / halaamassa muutamaa kaunotarta ja puhumassa syksyn pätkätyökuvioista. (jotka vielä eivät tosin selvinneet).

Kuntatalo-session jälkeen suuntasin puoliltapäivin Eduskuntatalolle, jossa oli vuorossa lounastapaaminen edustaja Kiurun (tuttavallisemmin Krista) kanssa. Lentokenttämäisen turvatarkastuksen jälkeen ihanan lämmin halaus ja törmääminen tuttuihin hallatovereihin, jotka olivat jokakeväisellä excursiollaan (allekirjoittaneelta jäi tällä kertaa Itämeren aallot väliin). Eduskuntatalon ruokala on pieni paikka - kuvittelin sen olevan jotenkin mahtipontisemman ja arvokkaamman. Krista kommentoi ruokalan muistuttavan kouluruokalaa - ja minä muistutin samaan hengenvetoon arvon edustajien joskus muistuttavan koululaisia ainakin käytökseltään. Tunti meni puhuttaessa niin kunta- kuin järjestöasiaa (Krista on SPR:n valtuuston pj). Harmittavan nopeasti aika meni hyvässä seurassa - Kristan piti kiirehtiä suureen valiokuntaan toiselle puolelle taloa. Kansanedustajan työ ei ole pelkkää edustamista, vaan näköjään kokoustamista ja istumista. Onneksi päätimme ottaa joku kaunis päivä uusiksi.

Eduskuntalolta (ensin tuokio Musiikkitalon ihastelua) köröttelin ratikalla Eiraan (Merikadulle) ja sieltä dösällä takaisin keskustaan, jossa erään kaunottaren kanssa oli ensin teekestit ja sitten hieman geokätköilyä Ruoholahdessa. Garminin akkupatterit olivat tyhjentyneet, joten olin kännykän varassa - eihän se sitten löytynyt, mutta oli kiva ulkoilla ja paistatella päivää. Suunnittelimme toukokuulle Suomenlinna-päivää - museokierrosta ja sen sellaista. Kello olikin jo sen verran, että oli pakko suunnistaa takaisin Lahteen z-junan avustuksella. Onneksi ehdin alta pois - pari tuntia myöhemmin koko junaliikenne seisoi tietokonevian takia. Joskus sitä vaan on hyvää tuuria. Ja hyvä päivä.

Omaa aikaa

2010-04-13T14:06:00.001+03:00

Olen joutunut opettelemaan uudelleen rentoutumisen ja hiljentymisen jalon taidon. Viimeinen kuukausi on mennyt milloin Kino Iiriksessä, milloin kokouksissa ja milloin pätkätöiden parissa - tenttejä unohtamatta. Alkanut viikko piti olla se vapaaviikko, jolloin otan omaa aikaa. Eilinen päivä menikin radio-ohjattavien autojen kimpussa (itse en ao. autoja omaa, mutta eräällä kaverilla niitä on kaksin kappalein-->siispä revittelemään) ja pyöräillen. Illalla oli sitten eräs kokous, jonka pöytäkirjan väänsin tänään (ja toisen pöytäkirjan nimiä olen tässä metsästellyt, onneksi ovat jo paperilla). Ilta onkin sitten onneksi rauhallinen: televisiota ja lenkkisauna.

Huomenna on tarkoitus ottaa vieläkin rauhallisemmin. Käyn Helsingissä ensin kuntien edustajien talossa (Kuntatalo) ja sitten kansanedustajien talossa (Eduskuntatalo), jossa on hehkeän lounasseuran lisäksi tarjolla (toivottavasti) hehkeää ruokaa. Sitten ystävän seurassa piipahdus Merikadulla, jonka jälkeen geokätköilykauden aloitus (eli matkalaisten "hyvästeleminen" kohti uusia seikkailuita). Päivä olisi tarkoitus lopettaa muutamalla punaviinilasillisella. Tarkoituksenani oli katsastaa Intersportin laaja nappulakenkä- ja sykemittarivalikoima. Mutta sykkeen säästämiseksi jääköön ensi viikkoon. Omaa aikaa on tarkoitus ottaa myös ensi kuussa. Ystävän kanssa on suunnitteilla Tallinnan piipahdus ja kai sitä pitää jossain muuallakin käydä visiteeraamassa ennen kesän kiireitä: gradu odottaa tekijäänsä. Vaikka raha on tarpeen (vapailla toimittajilla varsinkin), niin kyllä se oma aikakin on.

Viestittelin lyhyesti erään tuoreen äidin kanssa (tuttavani siis). Hän "tilitti" normaaleista rutiineista: aamulehden lukemisesta pyykinpesuun ja vieraiden kestimiseen /prinsessan syöttämiseen (itse en pitänyt sitä tilityksenä, vaan "kuuntelemisena"). Kehoitin häntä ottamaan omaa aikaa, joka on myös äidille tärkeätä - ehkä tärkeimpää kuin isälle. Tosiasiahan on, että nainen / äiti on perheenpää - vääpeli, joka huolehtii arjen pyörittämisestä ja käskyjen jakamisesta. Kun perheessä (arjen rutiineissa) on kiinni 24/7, niin sitä helposti väsyy. Pari tuntia päivässä omissa oloissa tai päivän parin kylpyläreissu tekee äideille ihmeitä. Meidän miesten on huolehdittava siitä, että he sitä aikaa tarvittaessa saavat - harrastuksilleen tai sitten vaan omalle itselleen. *nostaa hattua kaikille äidille*

Huhtikuu on kuukausista julmin

2010-04-03T06:38:00.000+03:00

Pahoittelen jälleen blogini ylipitkiä päivitysvälejä. Olen viettänyt aikaani pätkätöiden parissa (=koko päivän koneen äärellä kirjoittaen), joten blogista huolehtiminen on jäänyt näin viikonloppuihin. Viime viikko oli jälleen aika rankka. Esimerkiksi maanantai meni kokonaan Tampereella: herätys 0440, linja-autoon 0545, sopimusoikeuden tentti 0800. Tentin jälkeen pätkätöiden pariin ja sitten 1815 SPR:n Hämeen piirin piirihallituksen kokous-->kohti kotia ja kotiovella 0000. Toivottavasti se sopimusoikeus nyt menee läpi, sillä sen jälkeen olisi tutkintotodistuksen hakeminen (kandidaatin oppiarvolle). Onneksi nyt pääsiäisenä saa levätä, vaikka nyt la-su meneekin Kino Iiriksessä (onneksi on ainoastaan kolme näytöstä; klo 14, 16 ja 18).

Ihanaa, kun tulee kevät! Tuosta loskasta ja vesisateista en välittäisi, mutta pyöräilykauden kun voi kunnolla aloittaa niin vot! Toki sitä tuli talvellakin pyöräiltyä, mutta siedettävissä lämpötiloissa siitä nauttii enemmän. Tosin TS Eliotin mukaan "huhtikuu on kuukausista julmin". Ainakin säätilastojen osalta, sillä takatalvi voi iskeä milloin tahansa. Onhan tuota lämpöä jo tässä ollutkin (eilen perjantaina +12C). Tein torstaina kohuulenkin (pitänee ostaa matkamittari, jotta voi laittaa km:t talteen), joka tuntui vielä perjantainakin pohkeissa. Tärkeintä onkin nyt totutella jälleen korkeisiin sykkeisiin (= polkea ylämäet). Vielä kun saisi sykemittarin ostettua, niin voisi aloittaa oikeasti kunnon kohottamisen.

Palloilua

2010-03-28T13:54:00.000+03:00

Koripallo on parasta paikan päällä. Kävin pitkästä aikaa katsomassa Namika Lahden ottelua (eli taistelua pudotuspelipaikasta). Oli todella mahtava tunnelma ja onneksi se voitto tuli! Nyt tosin kaikki ei ole enää itsestä kiinni, vaan muiden on pelattava sopivasti ristiin. Viihdyttävän koripalloillan kruunasi aivan ihana ilmestys, siis naiserotuomari. Hyvin hän virheet vihelsi. Lisää naistuomareita myös koripalloon!

Koripalloilua katsellessa tulivat mieleeni omat peruskoulu- ja lukioajat, jolloin pelasimme säännöllisesti liikuntatunneilla myös koripalloa (joka oli yksi suosikkilajeistani). Nykyisin tulee lähinnä yksin pompoteltua palloa kesäisin - mikä on todella harmi! Onneksi erään ystävän kanssa otamme vuosittain 1 vs. 1 -skaban, vaikka tiukassa ne pisteet tuossa leikkimielisessä kisassa on. Ensi kesäksi pitää kai ostaa uusi pallo ja kenties koripallokengät, jotta nauttisi enempi "palloilusta".

Kohti hiljaista viikkoa..

2010-03-26T15:51:00.000+02:00

Jälleen on suhteellisen kiireinen viikko takana, vaikka ohjelmassa on ollut ainoastaan tenttiinlukua (ensi maanantainen sopimusoikeus mietityttää ja luetuttaa) ja pari pätkätyöpäivää. En edes käynyt elokuvissa, vaikka Superpäivä houkutteli kovasti. Lahdessa on aika huono leffatarjonta, joten kunnon elokuvia varten pitäisi käydä Helsingissä (missä en tällä viikolla käynyt yllätyksekseni ollenkaan). Siitä puheenollen pitää nyt viikonloppuna kirjoittaa kaksi leffamerkintää (Green Zone ja Alice). Ehkä ensi viikolla Helsinki taas kutsuu - tai sitten ei, sillä maanantai menee kokonaan Tampereella (hyvä, jos tiistain puolella ehdin kotiin). Muutenkin pitää hiljaisella viikolla yrittää rauhoittua ja nauttia keväisistä (lue: vesisateisista) ilmoista sisätiloissa.

Piipahdin tänään Kouvolassa. Reissu oli aika ranskalainen visiitti, sillä ohjelmassa oli ainoastaan lounas erään opiskelutoverin kanssa kaupungintalolla (eräs toinen ystäväni oli vuoteenomana, eikä jaksanut kahvitella). Oli kiva tavata häntä pitkästä aikaa, vaikka vain lounaalla. tutustuen samalla kaupungintaloon (missä en ollut aikaisemmin käynyt). Sitä helposti näin opintojen loppuvaiheessa irtautuu opiskelijatovereistaan, kun heitä ei edes kampuksella näe - ja myös verkostoitumisen kannalta on hyvä pitää edes jonkinlaiset välit tovereihin. Ties vaikka saisi joskus työskennellä heidän kanssaan..

Muutenkin on tärkeätä pitää yhteksiä yllä vanhoihin ystäviin. Etsin kuluneella viikolla naamakirjasta erään lapsuudenystävän (asui vuosia samassa talossa, kunnes muutti ensin hieman etelämmäksi ja sitten kovin pohjoisemmaksi). Olin jo pitkään miettinyt hänen kuulumisiaan, kunnes sitten kaivoin kaverihaulla hänet esiin. Vaivattomasti tuo kävi, sillä eihän hän ole muuttunut mihinkään (tunnistin kyllä kaunokaisen kasvonpiirteet, vaikka aikaa viimeisimmästä kohtaamisesta on vierähtänyt toistakymmentä vuotta) ja nimikin oli pysynyt samana). Oli kiva huomata, että hän on äiti ja onnistunut vielä löytämään toimeentulonkin. Kummallista, että heti tuli mieleen yhteiset pihaleikit ja hänen luonteenpiirteesäkin! Aika kenties kultaa muistot, muttei vie koskaan pois yhteisiä hetkiä. Voi niitä aikoja...Toivottavasti joskus tapaamme. Ihan piipahtamaan ei Rovaniemelle kannata lähteä, mutta jos tuolle Pelkosenniemelle tulee gradun puitteissa piipahdettua niin mikäpä ettei siinä samalla.

Nyt on korkea aika laittaa pääsiäisruohot itämään. Ja ei sitten kaikkia munia samaan koriin..

Katosin karkkimaahan

2010-03-20T09:18:00.000+02:00

Eksyin eilen ensimmäistä kertaa karkkimaahan. Piipahdin Vantaalla, Fazerin tehtaalla erään ystäväni (ja hänen vaihtariseurueensa) mukana. Kiva ja maittava reissu kaikinpuolin. Tuli todistettua sekin tosiasia, ettei se ilmainen karkki niin paljoa houkuta kun sitä on tarjolla mielinmäärin. Parin-kolmen suklaapatukan jälkeen olo rupeaa nimittäin olemaan jo aika sokerinen. Mutta karkkikaupasta tuli ostettua "muutama" karkkiloota ja suklaalevy, ihan vaan varastoon pahan päivän varalle. Toki myös ksylitolia tuli hankittua, ettei huono omatunto soimaa jälkeenpäin.

Tänään katoan Ihmemaahan. Tiedossa on ensimmäinen 3D-kokemus Liisan Ihmemaassa.

Menoa ja meininkiä

2010-03-12T22:50:00.000+02:00

Takana raskas viikko. Vaikka aurinko helotti ja oli lämmintä, niin jotekin pätkätyön 34+-työtunnit vaati veronsa. Onneksi sain päättää viikon ihanassa siideri- ja elokuvaseurassa (Green Zone, josta tuonnempana). Aiemmin päivällä vein muutaman tulppaanikimpun eräille kaunottarille. Tuli hyvä mieli! Harmittaa aina, kun joutuu lähtemään kotiin 120 km:n päähän - vaikka siis haluaisi olla vaan tiettyjen ihmisten seurana/luona 24/7. Tänään(kin) seura oli kivaa, joten hiukan haikein mielin sitä reissaa. Kai tuota Helsinkiin muuttoa on harkittava, etenkin jos sattuu saamaan kesätyötä sieltä suunnalta. Viime kesänä sahasin riittämiin zetalla Lahti-Helsinki -väliä enkä edes saa matkakorvauksia verotuksessa.

Viikonlopustakin olisi tulossa raskas. Lauantaina/sunnuntaina olisi sekä Lahdessa, Helsingissä että Tampereella aktiviteettia hyvässä seurassa (vihreitä kuntapäiviä, elk:n jäsentapaamista, liigacupin peliä). Kolmipäiväistä risteilyäkin olisi ollut tarjolla. Vientiä olisi todellakin ollut tänä viikonloppuna. En tiedä, kannattaako edes huomenna mihinkään lähteä - vaikka todellakin mieli tekisi. Sitä vaan tahtoisi olla kotona ja lenkkeillä/pyöräillä. Harmittaa, että "kaikki kiva" on samana päivänä tai samana viikonloppuna. Toisinaan on viikonloppuja, jolloin ei olisi mitään menoja minnekään vaikka kaipaisikin. Nauroin eräälle kaverille sitä, että kaikki kokouksetkin sattuvat joko samalle päivälle tai samalle viikolle - ainakin loppuvuodesta ja kevätkokouksien aikaan. No, saa nähdä mihin viikonloppu menee. Kai haaveiluun. Vaikka ne kaatuvat kuitenkin - ainakin minun haaveeni.

Oscarin salaisuus on uskalluksessa

2010-03-09T11:03:00.000+02:00

Mikäli toissayön Oscareista ja Oscar-voittajista on jotakin kirjoitettava, niin teen sen iloisella mielellä The Cove - meren salaisuus -elokuvan kohdalla. Kävin nimittäin viime viikolla katsomassa Sundancessakin erinomaisesti menestyneen dokkarin ja olin aivan haltioissani! Luontoaktivisti ja arvostettu luontotoimittaja Louie Psihoyos on laittanut likoon kunniansa ja maineensa ohjatessaan dokumentin - Oscar on oiva palkinto uskalluksesta ja periksiantamattomuudesta.

Kysessä ei ollut tavallinen nyyhkytarina delfiinien huonosta kohtelusta ja maailmanparantamisesta, vaan tarina miehestä, joka haluaa korjata menneisyyden virheensä. Flipper-elokuvien ja koko delfiini-ilmiön luonut Ric O´Barry havahtui delfiinien huonoon kohteluun vasta huomattuaan, miten eläintä kohdellaan ja ennen kaikkea, miten niitä metsästetään sekä teurastetaan julmasti japanilaisessa kalastajakaupunki Taijissa. Koko valaanpyyntiorganisaatio ja koko Japani ovat ummistaneet silmänsä delfiinien huonosta kohtelusta ja silmittömästä teurastuksesta.

The Cove on kertomus yhden miehen sodasta delfiiniteollisuutta vastaan. Ric katuu aidosti sitä, että lähti koko touhuun mukaan ja sitä, että hän Flipper-sarjallaan innosti perustamaan delfinaarioita ympäri maailmaa. Ric saa onneksi ymmärrystä osakseen ja apua monelta eri taholta - Louielta ja joukolta oman alansa ammattilaisia, joiden avulla delfiinien riisto saatetaan osin laittomasti suoran toiminnan avulla suuren yleisön keskuuteen. Dokumentti antaa katsojalle myös tukevan tietopaketin siitä, miten valaanpyyntipolitiikkaa pelataan kovin panoksin erityisesti valaanpyyntikomissiossa (IWC) - komissiossa, jota Japani pyörittää kuin pässiä narussa.

Dokumentissa vilahtaa myös The Hero -televisiosarjasta tuttu kaunotar Hayden Panettiere, joka harrastaessaan surffausta on omakohtaisesti ollut mukana parantamassa delfiinien elinoloja. Harva nuori uraansa aloittava tähtinäyttelijä uskaltaa avoimesti ottaa kantaa asioihin ja vaikuttaa niihin muun muassa suoran toiminnan keinoin. Suosittelen dokumentin katsomista - ehkä teidänkin silmät aukeavat. Itse en kyllä enää helpolla lähde Särkänniemen delfinaarioon katsomaan vankeudessa eläviä delfiinejä. Lisätietoja savejapandolphins.org -sivustolta.

Naiset nuo, naiset nuo..

2010-03-08T10:33:00.000+02:00

Hyvää naistenpäivää kaikille ihanaisille naisille!

"Yksi ruusu on kasvanut laaksossa,
ja se kauniisti kukoistaa,
yksi kulkijapoika on nähnyt sen,
eikä voi sitä unhoittaa.

Ja hän olisi kyllä sen poiminut
ja painanut povelleen,
mutta köyhänä ei ole tohtinut,
vaan on jättänyt paikoilleen."
-suomalainen kansanlaulu

Ready, get set, GO!

2010-03-06T12:37:00.000+02:00

Eilen piipahdin Helsingissä ja GoExpossa. Minun piti mennä sinne erään ystäväni kanssa, mutta hän joutui perumaan viime hetkillä. Kyllähän tuolla yksinäänkin viihtyi., mutta harmittihan se. Katselin lähinnä pyöriä, kuntoiluun liittyviä välineitä ja esityksiä (muun muassa tankotanssia, totta kai!) sekä tietysti keräilin erilaisia esitteitä. Niin ja liityin Suomen Latuun.

Ostin ainoastaan Niken sinisen treenipaidan (15 eurolla kolmenkympin paita) - toki maastopyöräkin olisi tarttunut mukaan, jos olisi tarpeeksi halvalla lähtenyt. Pyöriä tosiaan oli, enemmän kuin kalastusvälineitä.

Tarkoituksenani on aloittaa kuntonyrkkeily tänä keväänä ja muutenkin hieman lisätä kuntoilua (salia yms.). Toki pyöräilystä pidetään kiinni ja lenkkeilystä. Pitäisi ostaa kunnon sykemittari, jotta kuntoilusta olisi jotain hyötyäkin. Ystäväni on nimittäin huokutellut minua pääkaupunkiseutu-juoksuun. Toki hölkkäämään tai kävelemään.

Synttärihumua

2010-02-24T07:38:00.008+02:00

Syntymäpäivä oli ja meni. Vanheminen tuntuu joka vuosi yhtä ikävältä, mutta lohduttaudun sillä että naisilla vanheneminen saattaa olla vielä masentavampi kokemus kuin meillä miehillä. Toki meilläkin biologinen kello tikittää, mutta naisilla kahta kauheammin. Eipä käy kateeksi. Mutta oli ihan kiva päivä.

Kävin erään ystäväni kanssa elokuvissa. Vuorossa oli Suljettu saari, joka oli ihan ok Scorsesen elokuvaksi. Mutta aivan liian pitkä. Michelle Williams teki kyllä mukiinmenevän suorituksen. Di Capriossa ei ole kyllä sellaista särmää yhtään - pelkkä kansikuvapoika tässäkin elokuvasssa. Leffan jälkeen menimme yhdelle viinilasilliselle Pullmaniin. Sain häneltä lahjaksi yhden dvd-elokuvan nimeltään "Sisareni puolesta". Kivaa, rakastan elokuvia - lajista riippumatta!

Ostin itselleni myös elokuva-aiheisen lahjan. Elokuvien lisäksi rakastan elokuvamusiikkia. Finnkino myy elokuvateattereissaan elokuvamusiikkiboksia, jossa on peräti kahdeksan levyn verran musiikkia sekä koti- että ulkomaisista elokuvista.

Eräältä toiselta ystävältäni sain lahjaksi piirustuslehtiön ja värikyniä. Inspiraationa lahjaan toimi taannoin julkaisemani piirustus, minkä olin tehnyt kuusivuotiaana. Nyt pääsen jälleen piirtämään aurinkoja ja taloja graduilun lomassa - kun en näköjään ole saanut pitkään aikaa piirtää. Minkä taiteilijan maailma on minussa menettänytkään - not!

Konsertista ihmissuteen

2010-02-17T08:26:00.000+02:00

Viisi elokuvaa kahteen viikkoon on kyllä uusi ennätykseni. Suhteessa siihen, että vielä muutama vuosi takaperin tuskin kävin elokuvateatterin lähellä saati sitten katsonut niitä. No, hyvällä seuralla on merkityksensä ja opintojen helpottumisella (toki gradu on se kaikkein vaativin suoritus). Niin ja sillä, että aloitin vapaaehtoistyö Kino Iiriksessä, missä on tullut vapaaehtoistöiden ohessa katsottua viimeisen kahden viikon aikana kolme elokuvaa: Konsertti, Hääkuvaaja (jonka tosin kävin katsomassa ns. vapaa-ajalla) ja Séraphine. Nämä ovat aiemmin pyörineet Finnkinon Lahden ohjelmistossa, mutta jotenkin olin missanut ne. Hollywood-tuotannosta katsoin Sherlock Holmesin (joka on tavallaan Robert Downey jr:n comeback-elokuva) ja Wolfmanin, joka yritti ainakin olla uskottava kauhuelokuva.

Konsertti, Hääkuvaaja ja Séraphine kaikkein vaikuttavimmat. Etenkin Konsertti ja César-palkintoja seitsemän kappaletta kahminut Séraphine koskettivat hyvällä näyttelijäsuorituksillaan ja tarinakerronnallaan. Konsertissa myös elokuvamusiikki otti mukaansa heti alkuminuuteilta lähtien. Saa nähdä, onko elokuvia tiedossa tälläkin viikolla. Kino Iiriksessä olisi Rakkaus elokuvassa -seminaari, jossa luennoi muun muassa televisio- ja elokuvatutkija Veijo Hietala. Kai sitä on ainakin tuo Rakkaudella Maire käytävä katsomassa..

Lukutoukka

2010-02-10T10:34:00.000+02:00

Kuluva kirjastoviikko sai minut miettimään omaa kirjastokäyttäymistäni. Omaan kahdeksan kirjastokorttia (joista tosin aktiivisessa käytössä on tällä hetkellä "ainoastaan" viisi) ja vietän aikaani lähes 3-4 kertaa viikossa kirjastossa - lähinnä Lahden tiedekirjastolla. Toki opiskelu on siihen tärkein syy - tällä hetkellä "käsittelyssä" on Sopimusoikeuden oppikirja. Kiinnostavaa, eikö?

Olen huomannut ja muillekin maininnut lainauskäyttäytymisestäni: suurin osa kirjoista on joko opintoihin liittyviä tentti/gradukirjoja tai muita tietokirjoja. Lisäksi kirjat ovat lähes poikkeuksetta myöhässä, vaikka eräpäivämuistutuksia tulee tekstiviestitse tai sähköpostitse.

Toissaviikolla oli kuitenkin aivan pakko lainata muita kuin opiskelu- tai tietokirjoja. Mukaan tarttui muun muassa Alexander Stubbin "Ei, herra ministeri" ja Rauli Virtasen reportaasikirja menneiltä juttumatkoilta - niin ja dvd, jota en vielä ole ehtinyt katsoa. Lainasin ao. teokset kotikuntani kirjastosta, jossa en ollut vieraillut valehtelematta ainakaan puoleen vuoteen. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut romaanikirjoja (siis kaunokirjallisuutta). En tiedä edes, osaanko niitä enää lukea?! Opin varhain lukemaan, joten sinäsä taito on jo ollut olemassa jo ihan riittävän kauan. Varmaan netti vie suurimman osan "lukuhaluista" - pitäisi varmaan sulkea tuo naamakirja ja ottaa joku mestariteos kauniiseen käteen.

Tyttöselle

2010-02-05T06:24:00.001+02:00

Tyttö, lausu, taika millinen

Rinnoilles mun aina riennättääkin?

Lausu, miksi sinne hartoilen,

Sinne vainen mieli viehättääkin?

Miksi onkin kaunis temppeli,

Jossa luonto pappeutta johtaa.

Riemutoin ja kolkko suuresti,

Silma kun sen ihmeissä en kohtaa?

Mullan kahlehissa, niinkuin mie,

Heiluvana onnen aaltosella,

Maalimainen mulle ootkin sie,

Pensas vaikka voi sun piilotella.

Aikaa ennenkuin sun nähdä sain,

Lemmen löysin, itse lempiväinen;

Pilven tuolla puolen, kodossain,

Mulla oil jo kulta hempiväinen.

Rikkaampi sen rinta oil kuin sun,

Suuteloinen kahta hehkuvampi;

Helma niinkuin taivas laaja, mun

Tok’ ei tuota vastaan ahtahampi.

Oi, kuin mittelenkin ainiaan

Muistoja, kut isänmaasta siintää;

Vapaana min lemmin, vielä vaan

Lemmin, vaikka multa maahan kiintää.

Tyttö, eipä muotos kaunollaan,

Eikä poskes ruusunhohtaavaisna,

Lempi maailmahan suureen vaan

Helmahas mun kietoo orjanlaisna.

Maan ja taivahan sa tarjoilet,

Sinussa vaan voinkin helmaella;

Että kallis oot kuin kumpaiset,

Ällös huoliko siis kummastella!

JL RUNEBERG: Tyttöselle (till en flicka)

Tainalle terveisiä! :)

Sikapiikillä

2010-01-27T14:00:00.000+02:00

Tämä kävi sitten siellä possunuhapiikillä, kun on siitä jo viikon verran uhonnut. Eikä edes jännittänyt tai sattunut. Harmi tosin, etten saanut tikkaria vaivan palkaksi. Mutta nätin hymyn hoitureilta *nostaa heille hattua*. Nähtäväksi jää, mitä sivuoireita ilmaantuu. Kuumetta, väsymystä ja lihaskipua ovat varoitelleet - ja harvinaisempana sivuoireina unettomuutta (tämä olisi pahempi kuin esimerkiksi tuo lihaskipu).

Leipää ja sirkushuveja

2010-01-25T10:26:00.001+02:00

Viime viikko oli parhain aikoihin, ainakin mitä tulee syömiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa sekä opintoihin. Tiistaina illastin erään yhdistyksen hallituksen kanssa Lahden Rouxissa, jossa tuli kyllä syötyä parhain ateria aikoihin. Alkuruoaksi vihreää salaattia, karamellisoitua päärynää ja Aura gold-juustoa, passionvinegretteä ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Pääruokana pippuripihvi (medium) häränsisäfileestä, sinappi- kermakastiketta ja maalaisranskanperunat ja jälkkäriksi mustikka- valkosuklaajäähdyke ja kuusenkerkkäsiirappia. Niin ja punaviiniä, jonka merkkiä ei kuollaksenikaan muista. Jo seuran takia ilta oli onnistunut eikä ruoassakaan ollut valittamista!

Ei syömiset tuohon loppuneet. Torstaina oli vuorossa pätkätyöpaikan "pikkujoulut" Helkan keittiössä, Helsingissä. Eikä ruoka / seura yhtään hävinnyt tiistain porukalle. Alkuun suomalaista lohikeittoa ja saaristolaisleipää. Pääruokana tarjoiltiin jälleen pippuripihviä (medium) härän marmorifileestä, konjakki-pippurikastiketta ja lankkuperunaa (jotka olivat kyllä aika raakoja). Jälkiruoaksi mustikka-leipävanukasta ja vaniljajäätelöä sekä jotain makeaa jälkiruokaviiniä. Olisi vielä päässyt kaunottarien kanssa lauleskelemaan aavan meren tuolle puolen Satumaahan, mutta oli pakko otta raincheck.

Täytyy kyllä todeta, että melko huono omatunto tuli viikon syömingeistä - sekä moraalisesti (muun muassa Haitin tilanteen vuoksi) että ruokavalion kannalta (elimistö kun ei ole a la carteen tottunut). Viikonloppuna olisi ollut tarjolla vielä kolmannet kestit (meikäläinen kun on monessa mukana), mutta aikataulu ja omatunto eivät antaneet mahdollisuutta. Ehkä hyvä niin, onhan ahneus yksi kuolemansynneistä. Toisaalta olen uhrannut vapaa-aikaani ja voimavarojani erilaisiin yhdistyksiin - lounas ja seurusteluhetki silloin tällöin on kai oikeutettu?

Ehdottomasti odotetuin asia oli kuitenkin vero-oikeuden tentin läpäiseminen. Kun olen vuodesta yksi ja kaksi sitä aika ajoin yrittänyt läpäistä, niin joskus se onnistuminen oli pakko tulla. Sain tentistä kiitettävän eli vitosen! En ollut odottanut moista arvosanaa, vaikka tunsin tentistä poistuessani että nyt tärppäsi. Tulikin aika iso vonkale! Seuraavaksi sopimusoikeuden kimppuun, sitten olisikin kanditutkinto suoritettuna.

Pientä säätöä

2010-01-20T08:30:00.000+02:00

Elokuvavuosi 2010 alkoi omalta kohdaltani perinteisellä Hollywood-hömppäkomedialla "Pientä säätöä" (It´s complicated). Nancy Meyersin (muun muassa Holiday) ohjaamassa ja käsikirjoittamassa romanttisessa komediassa (tämä kai on oikea lajityyppi) pääosaa tekevät elokuvaurastaan luopuva Alec Baldwin ja Golden Globe-voittaja Meryl Streep.

Tarina kertoo eronneesta pariskunnasta, jotka yrittävät eron jälkeen jatkaa elämäänsä kukin tahollaan. Jake (Baldwin) nai nuoren ja kauniin uranaisen, mutta Jane (Streep) hoitaa ravintolan pyörittämistä elellen isossa talossaan yksin. Tietenkin vanha suola alkaa janottaa, ja erityisesti Jake huomaa sen vehreämmän nurmen olevan sittenkin aidan toisella puolella. Jaken ja Janen uudelleenlämmitelty suhde saa alkunsa New Yorkissa, jonne pariskunta on saapunut viettämään Luke-poikansa valmistujaisia. Hämyinen tanssilattia vaihtuu pian loistohotellin lakanoiden väliin. Jake on tyytyväinen saatuaan entisen vaimonsa vietellyksi, mutta Jane potee morkkista - petetystä on yllättäen tullut pettäjä. Oman mausteensa suhdesoppaan tuo arkkitehti Adam (mainiossa vedossa yhä oleva Steve Martin), jonka erossa särkynyt sydän alkaa sykkimään uudelleen kohteenaan tietenkin Jane. Tarina huipentuu Luken valmistujaisbileisiin ja seuraavan aamun tunnelmiin.

Romanttisten komedioiden ystävänä täytyy antaa Meyersille tunnustus erityisesti kahdesta asiasta: vaikean aiheen käsittelemistä komedian keinoin ja näyttelijävalinnasta. Alec ja Meryl sopivat eronneeksi parikunnaksi kuin nakutettu - ikäähän näyttelijöillä on jo sen verran, että tarina on uskottava. Steve Martin tekee oivan sivuroolin eikä tuntemattomatkaan sivuosanesittäjät jää paitsioon (Meyers on sanonut Star!-kanavan haastattelussa, että hän roolittaa elokuvan pääosat jo kirjoitusvaiheessa). Aihe on jopa romanttiselle komedialle vaikea ja eron tuskan kokeneille kipeähkö, mutta parissa tunnissa on naurettu sellaiset naurut ettei paremmasta väliä! Suosittelen kaikille ko.lajityypin ystäville ja leffapäiväksi joko lauantaita tai sunnuntaita - missään nimessä tämä ei ole arkileffa.. Muutamista kliseistään huolimatta ***1/2. Sitähän se elämä välillä on, pientä säätöä..

Hyvä ja paha

2010-01-13T12:49:00.000+02:00

Eilen oli kieltämättä hyvä päivä. Ei tosin maailman parhaimpia, mutta siedettävä koska sain kaksi halausta - ne kyllä pelastavat päivän! Tapasin Tampereella ennen vero-oikeuden tenttiä opiskelijatovereitani (lue: kaunottaria) maittavan Juvenes-purilaislounaan ja muuten vaan jutustelun merkeissä. Merkillepantavaa oli, että ensimmäistä kertaa muuten muistin esitellä kaksi toisilleen vierasta ihmistä toisilleen (ja se esittely vasta vaikeata onkin, kun ei liiemmin ole joutunut sitä tekemään). Mielestäni esittely kuuluu hyviin tapoihin, vaikka opiskelijoiden keskuudessa sitä ei kai liiemmin harrasteta - paitsi tutor-fuksi-jutuissa. Ei se esittey virallisen kaavan mukaan edes mennyt (Saanko esittellä..ja nuorempi vanhemmalle..), mutta epävirallisia kun ollaan muutenkin niin väliäkö hällä..

Päivän päätteeksi piipahdin toimittajaystävälläni viemässä vihdoin Brysselin tuliaissuklaat ja kuuntelemaan tuoreimmat kuulumiset. Aikomuksenamme oli mennä syömään ja nauttimaan hyvästä viinistä, mutta siitä tulikin kotituokio. Viini (olisin saanut viskiä tai konjakkia, mutta tyydyin viiniin) maistui hyvältä ja tee nautittuna tonnikalaleipien kera antoi voimia kotimatkalle.

Blogimerkinnän otsikko liittyy mikrobeihin. Ostin ennen tentin alkamista Juvenekselta muutaman jättimikrobin, joita on ilmestynyt tuotevalikoimaan. Harmikseni punasolut ja ne opiskelijalle tärkeimmät, eli aivosolut olivat päässet loppumaan (onko tuo nyt opiskelijoiden keskuudessa suuri yllätys?!). Mukaan tarttui kuitenkin valkosolu ja siimaeläin (mikähän tuon suomenkielinen termi on) - hyvä ja paha.

Härkäviikot

2010-01-11T15:03:00.000+02:00

Härkäviikot ovat alkaneet, eli pyhät on lusittu ja arki on edessä. Opiskelijalle arki näyttäytyy armottomana raatamisena ja kirjojen sekä muistiinpanojen pläräilynä. Allekirjoittanut ei ole vielä(kään) saanut vero-oikeuden perusteiden tenttiä läpi. Olen jo käynyt opettajan kanssa alustavia keskusteluita siitä, josko tuon tentin voisi korvata jonkintyyppisellä esseellä. Huomenna toki yritän parhaani mukaan saada ao. tentin läpi, jotta voin keskittyä graduun. Myönnän, että omalla valmistautumisella voi paljonkin vaikuttaa tentin arvosanaan. Mutta vero-oikeus on jo aiheena aika luotaantyöntävä, vaikka tärkeä oikeuden osa-alue onkin. Sitä varten on kuitenkin verotoimistot ja tuttavat/kaverit, jotka neuvovat tarvittaessa.

Viime viikolla tuli käytyä hieman nettikaupoissa. Ostettua tuli lähinnä harrastukseen liittyvää tavaraa, kuten geokolikoita ja muuta kätköilytirpehööriä. Ruotsista saakka piti tilata (kun halvalla sain) käsigepsiin (Garmin Colorado) kantolaukku. Eroa Suomen ja Ruotsin hinnoilla oli peräti reilut parikymppiä. Ja kun näköjään kaupantekijöiksi sai vielä parit toffeet, niin suosittelen naapurimaata!

Piipahdus Kotkassa

2010-01-03T14:40:00.000+02:00

Viime viikolla tuli piipahdettua Kotkassa - todellakin ensimmäistä kertaa. Edes Meripäivillä en ole käynyt. Kävin moikkaamassa erästä Brysselin matkalaista. Ihan kiva kaupunki ja etenkin patsaita tuntuu riittävän enemmän kuin täällä Lahden seudulla. Kävin ensimmäistä kertaa myös kiinalaisessa ravintolassa. Vaikkei onnenkeksejä listalta löytynytkään, niin perin mukava kuva jäi ao.etnisestä ruokakulttuurista. Ja Merikeskus Vellamo - ihana paikka tällaiselle meren ystävälle. Pitänee poikea museossa myös toisen kerran..

Kotkan muutamia sähkökaappeja on maalattu rakennuksiksi. Kelpaisi moinen idea tännekin päin Suomea.

Kohti uutta vuotta

2009-12-30T20:39:00.000+02:00

Joulu alkaa olla lusittu, vaikka virallinen jouluaika ulottuu Loppiaiseen. Herkkuja on syöty ja lepäiltykin on (ei välttämättä tarpeeksi). Sen verran kiltti (välillä liiankin kiltti) olen vuoden mittaan ollut, että lahjuksiakin tuli. Hampaat pestään nyt sähköhammasharjalla ja kesän pesäpallo-otteluita varten on kunnon räpyläkin. Tortuista tai pipareista ei ole jälkeäkään, mutta suklaata on vielä jonkin verran. Siispä nauttikaamme vielä niistä herkuista, joita vielä on.

Joulu tai pikemminkin uusivuosi toi hieman muutoksia blogiin ulkoasun ja etenkin sisällön suhteen. Välillä pitää uudista, ettei vallan sammaloidu vanhoihin kaavoihin.

Joulumaassa

2009-12-23T13:41:00.003+02:00

Lahjavalinnan sietämätön vaikeus

2009-12-15T10:21:00.003+02:00

Nyt kun joulukortit on saatu onnellisesti postiin (ja onnellisille vastaanottajilleen), on taas lahjarumban vuoro. Niiden hankita on näköjään taitolaji, niin syntymäpäivä- kuin joululahjojenkin kohdalla - pitäisi kyllä hyväksyttää olympialajiksi. Perheen kesken on yhä tapana jakaa muutama paketti ja lahjojen valinta on vuodesta toiseen vaikea. Tämä siitäkin huolimatta, että itsekullekin varmasti riittää se, että on terve, katto päänsä päällä, lämmin ja hyvä nukkua sekä ruokaa riittävästi.

Jos on vaikeata valita lahjaa läheisille, niin sitä se on myös lähemmille ystäville - siis heille, joiden kanssa on ollut tekemisissä vuoden aikana enemmän tai vähemmän. Harrastukset auttavat lahjavalinnassa eli taitelijatyyppiselle jotain pensseleitä yms. tarviketta. Mutta harrasteet eivät ongelmaa toki kokonaan poista, helpottavat vaan sitä.

Mahdottomia tapauksia ovat kaunottaret - siis valita lahjaa heille. Varsinkaan, kun ei ole heidän kanssaan kuin ystävyys/kaveruussuhteessa (ystävä, kaveri - sillä on merkitystä, palaan tähän jossain toisessa yhteyessä). Väärän kuvan antaminen on niin virhemenettely kuin olla ja voi (nimimerkillä kokemusta omaava) ja pahimmassa tapauksessa suhteen korjaaminen on vaikeata, ellei jopa mahdotonta. En tosin tiedä, vaihtaisinko paikkoja henkilön kanssa, jonka pitää hankkia lahja seurustelukumppanilleen (itselläni kun ei ole koskaan ketään ollut). Toisaalta virtuaalimaailmasta saa apua - esimerkiksi Jatkoajan keskustelupalstalla on perustettu asiaa koskeva ketjukin helpottamaan hankintoja (suosittelen miespuolisille lukijoille myös Naisasiat-ketjua). Mitään kallista ei tietystikään tarvitse ostaa, vai tarvitseeko? Ovatko naiset(kin) sitä mieltä, että ajatus on tärkein eikä toteutus (ja laatu korvaa määrän)? Veikkaan, että moni vastaa visaiseen kysymykseeni "kyllä" vaikkei sitä tarkoittaisikaan. Skaalaa tietysti on lahjakorteista koruihin - riippuu tietenkin suhteen laadusta eli vakavuusasteesta. Onneksi (tai valitettavasti) tuollaista ongelmaa ei ole.

Jos on vaiketa ostaa lahjoja, niin niiden toivominen on helppoa. Vaikka erilaiset eettiset ja aineettomat lahjat ovatkin se ekologisin vaihtoehto, niin aina sitä jotain käsinkosketeltavaa haluaisi. Tällä hetkellä pesäpalloräpylä tulevaa kautta varten (Go Räpsä-Ässät!), sähköhammasharja (olen laiskistunut perinteiseen harjaamiseen) tai Frendit-boxi sisältäen kaikki kaudet. Aineettomista tietysti motivaatiota tulevaan gradukoitokseen, mutta sen kai jokaisen maisteriehdokkaan täytyy löytää itsestään.

Tällaisista tosin voi ainoastaan unelmoida - vaikka eihän toista ihmistä voi omistaa.

Pesäpalloa pakkasessa

2009-12-13T17:10:00.000+02:00

Eilinen oli pitkästä aikaa kiva päivä. Kävin Helsingissä pelailemassa Räspä-Ässien sisukkaiden ja reippaiden ihmisten kanssa pesäpalloa Väinö Tannerin kentällä, Kallion sydämessä. Tunti siinä tuli hutkittua ja muutaman kerran palloon tuli osuttuakin (ja kuuluisa kentän läpi-lyöntikin tuli tehtyä). Pelin jälkeen kuvataideopiskelijoiden joulumyyjäisiin (harmitti, ettei ollut käteistä euroakaan mukana) ja sitten glögille. lämpöisten juomien ja heleiden joululaulujen kimppuun! Kävin vihdoin erään ystäväni uudessa asunnossa - kutsut tulivat sekä tupareihin että synttäreihin, mutta en voinut kumpaankaa venyä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaa vanhojenkin parissa. Illan kruunasi (not!) paluumatkalla samassa junassa nähty Reetu eli Frederick - jeah!

Sain viimein kortitkin kirjoitettua. Reilut parikymmentä niitä nyt tuli. Ja tänäkin vuonna, perinteitä velvoittaen kortit lähtevät joulua edeltävänä viikkoa - seimileimalla varustettuna totta kai! Yritin muistaa kaikkia heitä, joiden kanssa olen ollut enempi tai vähempi tekemisissä. Toisaalta kaikkien osoitteita minulla ei ole tiedossa, joten heille sitten sellainen sähköinen kortti. Siten tosin muutama merkki uhkaa jäädä käyttämäti, mutta välikö sillä. Tykkään kirjoittaa kortteja (osin sen takia aloitin postcrossingin) - etenkin, kun kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt sähköpostien ja tekstareiden jalkoihin.

Glögin lomassa kuunneltiin siis joululauluja ja etenkin tämä WHAM! klassikko sai paljon soittoaikaa - peräti kolmesti taisi soida. Ei siinä mitään, ihan kiva tsipale.

Kalenterihallinnan sietämätön vaikeus

2009-12-08T07:00:00.003+02:00

Viime kuukausi ja osin tämäkin on ollut täynnä kokouksia, tenttejä ja muita pakollisia menoja. Ja vielä kun päälle laittaa joulukiireet, niin eipä ole ehtinyt paljoa laakereillaan levätä. Ja kun pakollisista menoista on päästy eroon, niin sitä on niin kuitti, että on aivan pakko levätä laakereillaan. Jotenkin sitä ihmisillä on loppuvuodesta hirveä kiire joka paikkaan - ei ihme, että kaupat ovat täynnä hieman levotonta ja ärtyistä porukkaa. Itse olen muutaman lahjapaketin jo ostanut ja sentään saanut joulumerkit hommattua kortteihin. Vielä kun saisi ne kortit kirjoitettua, niin alkaisi jo helpottaa - vaan taitaa jäädä viime tippaan tänäkin vuonna.

Kalenteri on kiva väline laitettaessa ylös pakollisia ja tärkeitä menoja. Mutta sen yhteensovittaminen ystävien ja kavereiden kanssa ei onnistu - ei sitten millään. Aina on jollain jotain menoja silloin, kuin itsellä olisi hieman helpompaa. Elokuvissa käynti hyvässä seurassa voi olla niin kiven takana, että ihan hirvittää. Eilen jouduin siirtämään erästä elokuvakäyntiä varmaan alkuvuoteen, kun minulle ei käynyt tentin takia tänään ja toiselle ei puolestaan käynyt torstaina. Ja toisen ystävän kanssa oli tarkoitus tavata perjantaina, mutta minulle olisi käynyt lauantai - mikä taas on hänen muuttopäivänsä Vantaalta Helsinkiin. Pitäisiköhän sitä viettää loppuvuosi ihan omissa oloissa, kun tapaamisten järjestäminen on nyt niin vaikeata?

Anneli Mattila - Ethän mee. Olisi sopinut edelliseen merkintään paremmin, mutta hyvältähän tuo näyttää/kuulostaa tässäkin.

Narrin odotus

2009-11-25T21:11:00.004+02:00

Olin suunnitellut seuraavan merkintäni liittyvän taannoiseen Brysselin-matkaan. Kuvia ja kertomuksia Belgiasta. Mutta arki on tullut väliin - kokouksia, koulujuttuja ja muita pikkukiireitä. Ensimmäinen viikko matkan jälkeen sujui kivasti, mutta nyt on pientä alavireisyyttä ollut havaittavissa. En tiedä, johtuuko kaamoksesta (eli siitä, ettei maassa eikä edes puussa ole lunta) vai tarttuuko blue muista ihmisistä. Naamakirjaystävien tilaviestit kun ovat olleet sadattelua jatkuvasta sateesta, usvasta ja pimeästä. Minua sää ei ole haitannut, sillä se on asenne- ja pukeutumiskysyms.

En voi silti olla myöntämättä sitä tosiasiaa, että tunsin itseni alkuviikosta oheiseksi repustani roikkuvaksi klovniksi (ostettu Kontti-tavaratalosta) jonglööraten kolmella pallolla yksipyöräisellä ajaen. Narriksi, joka viihdyttää muita ihmisiä muttei itse ole kovinkaan onnellinen (kai). Totta kai autan ystäviäni ja kuuntelen heitä - sekä virtuaalisesti että livenä. Useammat ovat sanoneetkin, että minusta tulisi hyvä pappi tai psykologia. No ei poliisia sentään. Joka tapauksessa haluan, että he ovat onnellisia (ja iloisia perheuutisia onkin esimerkiksi Tampereen suunnalta kuulunut) ja voivat luottaa minuun.

Haluaisin viettää heidän kanssa enemmän aikaa kuin pakolliset heit ja moit tai kahvin verran - juuri viime viikolla näin erästä pitkäaikaista ystävää 10 minuuttia. Parempi sekin kuin ei hetkeäkään - eräitä en ole nähnyt runsaaseen vuoteen. Ongelma on siinä, että heitä on sekä Tampereella että Helsingissä ja itse asun tässä "keskellä". Erilaiset tapahtumat ovat kyllä hieno tapa tavata ystäviä. Tosin en aina pääse niihinkään. Olen missanut sekä tuparit, synttärit ja muuten vaan -bileet sekä huomenna kai ainejärjestön pikkujoulut. Vaikka reissumiehen koti on siellä missä hänen reppunsa, niin ei se helppoa ole etsiä sijaa majataloista.

Ongelma on kai lähinnä siinä, että elämäni on tällä hetkellä odottamista. Odottamista, että saan ensin kandiopinnot päätökseen (ja edes jonkinlaisen tutkinnon), jotta saisin gradun täyteen vauhtiin. Tällä hetkellä sen vauhti ei päätä huimaa. Lisäksi ihmissuhderintamalla ei tapahdu mitään. En tosin tiedä, tulisiko edes tapahtua, sillä on kai parempi keskittyä ensin opintoihin ja sitten muuhun elämään. Tai sitten vaan ikävöin aikaa, jolloin ystävät olivat lähellä (siis lapsuudessa) eivätkä kaukana kuten tällä hetkellä. Yhtä kaikki on oltava kiitollinen terveydestään ja siitä, että saa joka päivä vatsansa täyteen. Tosin Maslowin tarvehierarkia on osoittanut, että elämässä on muutakin kuin ruoka ja päänpäällä oleva katto. Mene ja tiedä.

Piipahdus Brysselissä

2009-11-16T13:07:00.002+02:00

Piipahdin tuossa pari-kolme päivää Brysselissä, Euroopan pääkaupungissa vihreiden ihmisten kanssa. Tutustuimme meppien - Sadun ja Heidin johdolla Parlamenttiin. Lisäksi kävelimme ristiin rastiin Belgian pääkaupungin katuja ja tulipa osallistuttua katedraalissa katolilaiseen messuun, joka pidettiin ranskaksi ja flaamiksi. Kiva reissu ja paljon uusia tuttavuuksia sekä kokemuksia. Ja ihana ilma - joka päivä +15 astetta. Mutta lisää matkakokemuksia kuvien kera sitten myöhemmin. Nyt satunnainen matkailija lepäilee hiukan, perin väsyttävä reissu.

Piipahdus Tampereella

2009-11-11T20:13:00.003+02:00

Tiistaina piipahdin jälleen Tampereella. Kävin tenttimässä vero-oikeuden perusteita ja hoitamassa muutamia asioita. Ja kahvittelin: sekä SPR:n Hämeen piiritoimistolla piirin työntekijöiden ja Tampere-talossa erään toimittajakollegan kanssa. Mutta suurimman ilon tuottivat erään kaunottaret, joita näin pitkästä aikaa - yhtä en ollut nähnyt ainakaan kolmeen kuukauteen ja toista kolmeen vuoteen. Turisin molempien kanssa vähän aikaa ja sovin jatkotapaamiset (siis kahvittelut tai syömingit), jotta kuulumisista saa paremmin kiinni. Kyllähän ystävien tapaaminen saa aikaan hyvää fiilistä, meni esimerkiksi tentti miten päin vaan.

Surun voima

2009-11-09T09:11:00.004+02:00

Lauantaina sain pitkästä aikaa kokea surun voiman ihmisen elämässä. Olin mukana saattamassa erästä Kuntaliiton pitkäaikaista (mutta silti niin "nuorta") työntekijää hänen viimeiselle matkalleen. Siunaus- ja kukanlaskentatilaisuus Hietaniemessä oli kylmästä säästä huolimatta harras ja tunnelma välittävän lämmin. Jos poismeno oli raskas meille työtovereille, niin raskaampi se oli hänen läheisilleen. Kyyneleitä ei säästetty siunaustilaisuudessa ja miksi olisi pitänytkään.

Itse en tuntenut vainajaa kuin pätkätyöni merkeissä Kuntamarkkinoiden aikana runsaan seitsemän vuoden ajalta. Hänen kanssaan lähin esimieheni (no, esinaiseni) suunnitteli ja toteutti asioita, jotta Kuntatalo olisi valmis vastaanottamaan markkinavieraat. Kuten esimiehini sanoi muistotilaisuudessa itkuisena muisteli: hän oli oikea käsi ja vasen jalka; vasen käsi ja vasen jalka. Hän ei koskaan sanonut ei ja sovitut asiat pitivät.

Mutta elämä jatkuu. Vaikka yksi tärkeä mies on poissa, niin hänen muutamat minullekin opettamat asiat ovat tiukasti selkäytimessä tulevia koitoksia varten. Muutenkin lauantai oli raskas (lähdin siis Helsinkiin aamukuudelta ja tulin takaisin kolmelta), sillä lupauduin kaikeasta huolimatta tuuraamaan Kino Iiriksessä yhden lipunmyyntivuoron (klo 20 näytökseen). Sunnuntaina en mennyt koko päivänä ulos, vaan katselin televisiota (Morsesta Hill Streel Bluesiin ja Frendeihin) ja lepäilin. Tenttiin olisi kyllä pitänyt lukea, mutta aivojen oli pakko saada olla vaan.

Kummallinen tunne

2009-11-05T21:22:00.005+02:00

Eilen ja vielä tänäänkin oli pääkopassa onnistumisen kummallinen tunne - sellainen vapautunut olotila, jota ei ole ollut aikoihin ja joka ei kuitenkaan kestä kauaa. Mutta iloitsen siitä, että a) eräs vaikea tentti meni läpi (ykkösellä, jei!) ja b) alan pakolliset opinnot alkavat olla takanapäin. Viivasin tänään tenttilistasta tuon läpiaherretun tentin - mahtava tunne! Vielä kaksi tenttiä (toivottavasti se olisi siinä), niin voin hakea kandin paperit ja graduakin voisi alkaa tekemään täyspäiväisesti.

Sinänsä työ ei lopu siihen, mutta voisin alkaa hengittää vapaammin - siis muualle kuin paperipussiin. Ensi tiistaina on verotuksen perusteiden tentti. Oli pakko tilata netistä tenttikirja, muuten lukeminen on täysin mahdotonta. Ja sopimusoikeutta tentitään keväällä (joo, vasta - meillä on tällaisia hölmöjä tenttimisrajoituksia). Huomenna on Nenäpäivä - muistakaa pöljäillä hyvän asian puolesta!

Pureksittua parisuhdetta

2009-11-04T09:24:00.000+02:00

Tarttumisestani Tony Dunderfeltin Parisuhteen kemiaan on jo hyvän aikaa toista kuukautta. Muistan lukeneeni kirjaa hiekkarannalla kylpiessäni loppukesän auringossa pienen tuulen saattelemana. Perimmäinen syy kirjan lukemiseen oli ehkä se, että halusin tietää parisuhteen kemiasta etukäteen - en ole ollut koskaan kaveruus- ja ystävyyssuhteita "korkeammalla" kenenkään kanssa. Lisäksi aihe on enenmmän kuin kiinnostava, sillä rakastan kaikkea ihmisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen (siis sosiaalipsykologiaan ja yleensäkin psykologiaa) liittyvää. Olen pureksinut kirjaa siis jo tovin ja miettinyt jopa yön hiljaisina tunteina, mitä siitä kirjoittaisin. Se on vaikeata, sillä oma näkemykseni koko aiheesta - kirjasta puhumattakaan on, perin noviisimainen. Se, etten tällä hetkellä ole parisuhteen kemiassa, vaikeuttaa työtä entisestään. Yritetään nyt kuitenkin.

Muutama mainitsemisen arvoinen ovallus kirjasta löytyi jo heti alkusivuilta. Dunderfelt nimittäin jaottelee parisuhteet kolmeen kategoriaan - I, II ja III -vaiheen parisuhteet. I-vaiheen parisuhteessa vallitsee "entisaikojen" työnjako, eli mies on hierarkisesti naisen yläpuolella: mies tuo leivän talouteen ja nainen hoitaa taloutta (eli ruoanlaiton ja lasten hoitamisen). Tätä parisuhdetta Dunderfelt kuvaa perinteiseksi parisuhteeksi, jota esimerkiksi tavataan meidän vanhempien ja isovanhempien parisuhteessa. II-vaiheessa mies ja nainen on keskenään tasa-arvossa eli naiset ovat suhteellisen itsenäisiä (käyvät töissä yms.) ja miehet hoitavat taloutta (eli lapset ja ruoanlaittamisen). Tulevaisuuden III-vaiheen parisuhteissa ollaan entistä itsenäisempiä: kaksi itsenäistä ihmistä valitsee suhteen, mikä tyydyttää juuri heitä (eli suhteen, jossa muun muassa toinen ei voi omistaa toista ja jossa seksuaalisuudessa on entistä voimakkaampi rooli). Dunderfeltin mukaan suhteista tulee entistä määräaikaisempia ja vapaampia.

Parisuhdevaiheiden lisäksi kirjasta erottuvat kaksi termiä, jotka muodostuvat PmS ja P.I.S.S. -lyhenteistä. Erityisesti II-vaiheen parisuhteessa miehet kärsivät Passiivisen miehen Syndroomasta ja naiset Paniikinomaisesta Itsenäisyyden Saavuttamisen Syndroomasta. Lyhyesti ja ytimekkäästi molemmista syndroomista (tieteellinen ja täydellinen selitys löytyy kirjasta): PmS-mies kärsii naisen liiasta itsenäisyydestä (eli nainen alkaa hallita parisuhdetta ja puolisoiden "paikkaa") - hän passivoituu, koska ei löydä omaa paikkaansa naisen viereltä ja omia tehtäviään parisuhteessa. Miehellä ei ole myöskään enää mitään omaa sanottaava, vaan pelastaakseen ihmissuhteensa mies myötäilee naista (ns. Hyvän miehen ongelma). P.I.S.S. -nainen puolestaan hallitsee suhdetta miestä enemmän, josta on seurauksena niin viestinnälliset kuin seksuaaliset ongelmat: nainen ei enää haluakaan passiivista miestään, vaan kaikki toiveet täyttävää villiä rakastajaa (kuten Dunderfelt toteaa: nainen haluaa parisuhteessa aina ja ikuisesti Miehen! Ei poikaa, eikä hissuttelijaa).

Tätä syndrooma-asiaa on hieman vaikea selittää referoimatta koko kirjaa, sillä tähän liittyy niin monia mielenkiintoisia ja tärkeitä seikkoja toisen huomioonottamisesta lähtien. Mutta yhtä kaikki - tämä osio on kirjan mielenkiintoisinta antia, ehdottomasti! Tunnistin heti hyvän miehen ongelmat itsessäni, vaikken kokemusta omaakaan. Ehkä asialle pitäisi jotain tehdä, hmm..

Oli mielenkiintoista lukea myös parisuhteeseen liittyvä fyysisestä kiintymyksestä eli seksuaalisuudesta. Tähän aiheseen en kuitenkaan uskalla ottaa sen enempää kantaa (ehkä myöhemmin muissa yhteyksissä), sillä ensin pitäisi olla jonkinlaista kokemuspohjaa ennen johtopäätösten tekemistä (siis joko Dunderfeltin teorioiden puolesta tai niitä vastaan). Sinänsä mitään uutta kirja ei tarjoa esimerkiksi seksuaalisen vetovoiman saralta, sillä a) miehet ovat kiinnostuneita silmistä, rinnoista ja takapuolesta ja b) naiset vallasta, älykkyydestä ja fyysisestä voimasta (tähän nojaavat myös lukuisat asiasta tehdyt tutkimukset). Mutta eräästä seikasta on pakko mainita. Dunderfelt nimittäin, liittyen III-vaiheen parisuhteeseen, jakaa seksin lukuisiin eri osa-alueisiin: lasten siittämisen lisäksi seksi on paineen purkamista (panemista), omanarvontunteen vahvistamista (naimista) ja toisen ihmisen syvällistä kohtaamista (rakastelemista). Noin sen tulisikin olla (kai), sillä nyky-yhteiskunnan kiireinen elämänrytmi ja kumppaneiden erilaiset tarpeet (suhteen kipinän ylläpitämisen lisäksi) vaativat myös seksielämältä uudistumista. Ehkä tässä suhteessa nuorempi polvi (siis nuoret aikuiset: 18-25v) on vanhempiaan viisaampi-ainakin mitä median kautta on pystynyt hahmottamaan ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä.

Parisuhteen kemia on nimensä mukaisesti sekoitus sekä tutkimustietoa että kirjailijan omia pohdintoja/neuvoja parisuhteesta. Tämä kirjasta tehty "tiivistelmä-mielipide" -blogimerkintä on hajanainen ja epäselvä, myönnetään. Johtunee nyt ainakin aiheen monimutkaisuuden ja herkkyyden lisäksi siitä, ettei allekirjoittaneella itsellään ole empiiristä tutkimustietoa ihmissuhteista ja siihen liittyvistä seikoista (siis omista sellaisistaan). Ehkä tästä kirjasta saa enemmän irti, jos lukija on parisuhteessa ja on itse törmännyt vastaaviin kirjassa esittettyihin ongelmiin. Tällaista vasta-alkajaa varten on kai omat opuksensa (ihmissuhteet for dummies tjsp.). Toisaalta, ihmissuhteista opitaan elämällä ja kriisit kokemalla - ei opuksilla.

PS Tiesittekö muuten, että ennen (tästä on varmaan vuosia) mies vannoi valan käsi omien sukupuolielintensä päällä ja lisäksi jokin sovittu asia varmistettiin "käden lyönnillä"? Itse en tätä tiennyt. Enkä tiedä, olisinko halunnutkaan tietää. Oppia ikä kaikki.

Parisuhteen kemiaa (tai pikemminkin fysiikkaa), eli ohjeita meille miehille. Frendien yksi parhaimmista kohtauksista, ehdottomasti! Tämä on jenkkiversio, jota ei Suomessa näytetty kokonaan.

Kinoa ja Cocoa

2009-11-02T21:38:00.003+02:00

Muutama merkintä sitten kerroin tuoreesta elokuvaan liittyvästä harrastuksestani. Viime viikonloppuna se sitten alkoi: vapaaehtoistyö Kino Iiriksessä (PHEK:n omistama elokuvateatteri). Hoidin sekä lauantaina että sunnuntaina lipunmyynti-vahtimestarin töitä. Tuplapyhistä johtuen oli vilkasta eli asiakkaita riitti jokaiseen näytökseen. Sinänsä alku oli hermostuttavaa, kun en ole aikaisemmin toiminut lipunmyyjänä edes tivolissa. Mutta eihän siinä tarvitse kuin asiakaspalvelutaitoja sekä yhteen- ja vähennyslaskua. Hyvinhän tuo lopulta kai meni. Oli ilo huomata, että ihmiset haluavat edelleenkin suosia pieniä elokuvateattereita Finnkinon sijaan - ja se on hyvä asia se. Erilaisuutta tarvitaan myös elokuvissa.

Olisin voinut mennä väliajalla katsomaan kolmea eri elokuvaa, mutta valitsin yhden - Jan Kounenin ohjaaman Cannes´n filmifestivaaleilla päätöselokuvana näytetyn Coco Chanelin ja Igor Stravinskyn rakkaustarinan (Coco Chanel & Igor Stravinsky). Elokuva on siis kertomus Cocon ja Igorin välisestä intohimoisestakin suhteesta. Suhteesta, joka toisaalta auttoi Stravinskya luomaan uutta musiikkia - mutta toisaalta taas maksoi säveltäjälle hänen perheensä tämän vaimon saatua tietää Igorin ja Cocon suhteesta heidän (siis Igorin perheen) asuessaan Garches'essa sijaitsevassa Cocon kartanossa. Mitään mullistavaa tai uutta tämä kovin rohkeilla seksikohtauksillakin varustettu elokuva ei ajankuvauksesta ja tositarinasta kahden luovan ihmisen välisestä suhteesta tarjoa. Toisaalta heille, jotka eivät ole romanssista kuulleetkaan, niin tämä toimii myös eräänlaisena historiankirjoituksena. Rakkaustarinan jännite hyppii puolelta toiselle kolmiodraamasta jännitykseen siitä, millaisen vastaanoton Cocon muusaama säveltäjän uusi teos saa - edellinen "Kevätuhri" kun päättyi suureen fiaskoon ensi-illassaan vuonna 1913. Katsoja ei voi tarttua juuri mihinkään.

Elokuvasta tekee katsottavan kaksi asiaa: näyttelijätyö ja musiikki. Anna Mouglalis näyttelee muotineroa ja nro 5:n luojaa perin uskottavasti. Cocon tylyys näkyy juuri ilmeissä ja eleissä - siinä, miten hän toisaalta tuhlasi rahaa muotiluomuksiensa sekä parfyymiensa tuotekehitykseen ja toisaalta riisti työntekijöitään ja rakastajiaan. Säveltäjä-neroa näytellyt, Bond-pahiksenakin tunnettu Mads Mikkelsen, vetää roolinsa uskottavasti ja hienotunteisesti. Tosin heille, joille Mikkelsen on jäänyt mieleen Casino Royale -elokuvasta, voi olla vaikeuksia hahmottaa häntä maailmankuuluna säveltäjänä. Musiikki on toinen asia, jonka takia tätä elokuvaa voi jopa suositella. Heti alkusoitosta lähtien on klassisen musiikin ystäville tarjolla vain parasta, mitä leffalipun hinnalla voi vaatia.

Kokonaisuudessaan elokuva oli katsottava, mutta ei missään vaiheessa ylety esimerkiksi Titanicin veroiseksi rakkaustarinaksi. Nähtäväksi jää, mitä tarjoaa Coco Chanel-sarjan riippumaton jatko-elokuva Coco Avant Chanel, jossa Cocoa näyttelee iki-ihana Audrey Tautou.
*** (josta yksi musiikista ja näyttelijäsuorituksista).

Tekemättömiä kirjoituksia

2009-10-26T10:50:00.003+02:00

Kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia - josta yli kolmannes on pakko käyttää nukkumiseen, on pakko priorisoida. Etenkin jos on pätkätöitä tekevä opiskelija, joka on aktiivisena mukana erilaisissa järjestöissä. Esimerkiksi liikunnan harrastaminen on jäänyt syntisen vähälle jo keleistäkin johtuen. Vielä vähemmälle on jäänyt sähköinen yhteydenpito ystäviin Muutama keskittymistä vaativa sähköposti odottaa kirjoittajaansa. Toki sitä voisi muutaman rivin ja toisenkin kirjoittaa ihan ex tempore, mutta toisin kuin naamakirjan pari kommenttiriviä silloin tällöin, vaatii nimenomaan henkilökohtainen sähköposti huomattavasti enemmän panostusta. Tosin sähköposteja roikkuu muillakin - eräs kaverini lupasi jo syyskuun alussa laittaa sähköpostia. Onhan hänellä toki ollut muutakin puuhaa, kuten naimisiinmeno.

Myös blogia pitäisi ensi viikosta lähtien taas päivittää hieman säännöllisemmin. Jonoaan odottaa muun muassa kaksi elokuva-arvostelua (jos niitä sillä nimellä voi kutsua). En tosin tiedä, miten usein ne harvat lukijat haluavat blogini päivittyvän. Toki 2-3 kertaa viikossa onnistuu, riippuen tietysti aihevalinnasta: tietyt aiheet kun vaativat oikean hetken ja inspiraation sekä tietynlaisen ajatustyön, eli kypsyttelyn (kuten tuo puumailua-teksti, joka oli harvinaisen pitkä jopa minun tekeleeksi). Haaveenani on ollut tehdä joskus sellainen 24-tyyppinen merkintä, jossa "tapahtumat" ajoittuvat tiettyyn hetkeen päivässä. Tiedä sitten, onko moisella tilausta. Ideana hyvä, saa nyt nähdä..

Puumailua

2009-10-21T09:10:00.000+03:00

Aika ajoin mainokset herättävät yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä on suotavaa ja mitä taas katsotaan ns. pahalla silmällä. Atrian "Fresh"-tuotesarjan mainos iski jälleen arkaan paikkaan. Mainoksessa vanhempi naishenkilö (puumanaaras) haaveilee itseään nuoremmasta miehestä. Naishenkilö näkeekin itsensä ao. henkilön kanssa muun muassa puistossa ja tietysti makuuhuoneessa. Mainos on herättänyt vastustusta ja siitä onkin valitettu Kuluttajavirastoon että Mainonnan eettiseen neuvostoon. Valittajat pitävät mainosta moraalittomana ja seksistisenä sekä totevat mainoksen syrjivän miehiä (no ei minua ainakaan) - eihän nainen saa "saalistaa" nuorempaa miehestä. Jos kyse olisi ollut nuorta neitokaista saalistavasta vanhemmasta herrasmiehestä, niin mellakkahan siitä olisi syntynyt - nyt ainoastaan pari valitusta. Toisaalta herättihän viime vuotinen DNA:n partiotyttö-mainos samantyyppistä paheksuntaa erityisesti naisten suunnalta.

Joka tapauksessa kahden ihmisen, hetero- tai homoparin, välinen ikäero on yhteiskunnassamme ollut aina tabu. Ikäero on ollut myös saippuaoopperoiden ja keskusteluohjelmien kestoaihe. Viihdemaailmassakin kauhistellaan Madonnan ja hänen "toyboy" miesystävänsä suhdetta, eikä Hugh Hefnerin Playboy-tyttöystävät (toisaalta puputytöt ovat osa tiettyä imagoa ja yritystä) vieläkään saa hyväksyntää aikaiseksi. En tiedä, johtuuko tuo "pahalla silmällä" katsominen ihmisten ahdasmielisyydestä vai asennoitumisesta. Luulisi, että nykymaailmassa on tilaa erilaisuudelle ja erilaisille suhteille. Silti nuoren nais- tai miesystävän omaavaa ihmistä katsotaan "hieman" kieroon.

Näkisin, että miesten kohdalla tilanne on pahempi: nuoren naisystävän omaava leimataan jonkinasteiseksi pervoksi ja kieroonkasvaneeksi yksilöksi, jolla on mahdollisesti ollut vaikeuksia äitisuhteessaan. Tässä suhteessa puumanaisia käsitellään silkkihansikkain - puumanaisia yhteiskunta ei näe yhtä pahoina kuin leijonamiehiä. Toki jos 20-vuotias nuorikko seurustelee 50-vuotiaan miehen kanssa, niin onhan tuo ikäero jo jotain aivan muuta kuin tuossa mainoksessa (olisiko nainen joku hieman yli nelikymppinen ja mies kahdenkymmenen paremmalla puolella (tarkistettu: 27-vuotias)). Jos ihminen tuntee itsensä onnelliseksi nuoremman tai vanhemman ihmisen seurassa, niin mikä me olemme tuomitsemaan - varsinkaan, jos emme ole samanlaista tunnetta, sielunveljeyttä tai -sisaruutta, koskaan kokeneet. Ja jos ns. kypsyydestä horistaan, niin jokainen kypsyy omaan tahtiinsa. Ongelmia saattaa aiheutua (ja varmastikin aiheutuu), mikäli seurustelusta siirrytään parisuhteeseen. Voi myös olla, että vuosien saatossa jompikumpi "vaihtaa tuorempaaan" - aivan kuten ao. mainoksessa. Se on sitten aivan toinen juttu se.

Itse nautin ikäistäni hieman vanhempien naisten seurasta ja tulen heidän kanssan toimeen - miksi, sitä en tiedä kai itsekään. Voisin ajautua kyllä suhteeseen "puumanaisen" kanssa, itse en näe ajatusta naurettavana. Sen sijaan näen naurettavana suhdeajatuksen itseäni 10-15 vuotta nuoremman naisen kanssa. Vaikka tulen lähes kaikenikäisten ihmisten kanssa toimeen, niin tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei hieman nuorempien opiskeljaneitokaisten kanssa ole juuri mitään muuta yhteistä kuin opiskelijastatus. Tiedä sitten, tulisiko ollakaan, koska tiettyyn ikään kuuluvat tietyt omat jutut ja se eläminen sekä oleminen alkaa sitten vanhempana - jos alkaa.

Kiireitä ja harrastuksia

2009-10-16T13:13:00.001+03:00

Huh, kun on ollut taas kiireitä! Opiskelu(lue:tentti)- ja pätkätyökuvioita sekä muutamia muita kuvioita, joiden eteen pitäisi tehdä sitä sun tätä. Ja uusin harrastus, postcrossing, vie aikaa myös - tosin sen pari minuuttia kun kortin lähettää tai sen rekisteröi. Toinen uusin harrastus liittyy elokuviin, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tällä viikolla olen suunnistanut etelään ja pohjoiseen - ohjelmassa on ollut siis Helsinkiä ja Tamperetta. Kummallakin paikkakunnalla on omat tekemisensä ja kaverit, joiden kanssa haluaisin viettää sitä paljon metsästettyä, mutta silti niin olematonta laatuaikaa. Muutto kumpaan tahansa kaupunkiin ei ratkaise sitä ongelmaa, että toisessakin on käytävä - on kai järkevää asustella täällä keskellä ja pendelöidä väsymykseen saakka. Ehkä sitten seuraavassa elämässä..

Kuoleman varjo

2009-10-09T13:35:00.002+03:00

Kuolemalla ja suru-uutisella on tapana tulla kahdella tavalla: odotetusti tai yllättäen. Aiemmin tällä viikolla Suomi menetti "Havukka-ahon ajattelijansa" eli kirjailija, professori Veikko Huovisen vaikean sairauden murtamana 81-vuotiaana. Outoa - ajattelin pari viikkoa sitten eräässä toisessa yhteydessä, että "vieläköhän Veikko elää"? Hän eristäytyi täysin poikansa itsemurhan jälkeen. Vaikea sairaus mursi hänet sunnuntaina.

Odottamaton oli sentään tiistai-aamuna saamani tieto pidetyn työtoverin äkillisestä menehtymisestä. En ollut uskoa korviani kuullessani suruviestin erään ystäväni kautta. Olin projektitöiden kautta tutustunut tähän erittäin pidettyyn ja kohteliaaseen mieheen, jota en ollut koskaan nähnyt vihaisena. Hän oli myös huumorintajuinen. Tänä kesänä erään poistumisharjoituksen yhteydessä näin hänen tulevan "hälytyksen" ollessa jo hyvän aikaa käynnissä rööki suussa kokoontumispaikalle ilman sen suurempia kiireitä. Viimeisen kerran näin hänet taannoin entisessä Katajanokan vankilassa (jossa juttelimme mukavia) pitämämme kokouksen jälkeen lojaalisti työn ääressä. Toki häntä tulee ikävä, mutta eniten häntä ikävöi pitkäaikaisimmat ja läheisimmät kollegat. Näin se on - kuoleman varjo seuraa elämän valoa. Levätköön molemmat rauhassa.

Ei kannata rakastua

2009-10-01T12:39:00.001+03:00

Katsoessani vihdoin ja viimein paljon puhutun "Miehet, jotka vihaavat naisia" -elokuvan mieleeni iski auttamattomasti deja vu. Ensimmäisten 20 minuutin aikana olin varma, että tuijotin David Lynchin mainiota ja legendaarista "Twin Peaks" -sarjaa - sen verran oli tarinassa yhteneväisyyksiä (ehkä sitten Larsson on oppinut mestareilta, tiedä häntä). Mutta onhan Niels Arden Oplevin ohjaama ruotsalaisjännäri toki sekä henkilögallerialtaan että lopulliselta juoneltaan erilainen.

Elokuvan päähenkilö, toimittaja Mikael Blomkvist tuomitaan herjauksesta vankilaan. Odottaessaan tuomion täytäntöönpanoa hänet palkataan tutkimaat mediamoguli Henrik Vangerin kadonnutta veljentytärtä Harriettia. Apua Blomkvist saa yllättävältä taholta - toimittajan elämää penkoneelta, kapinallisvaiheeseen jääneeltä Lisbethiltä. Pohattasuvun elämän ja sen likapyykin peseminen ei ole helppoa ja kuten Mikael huomaa, se käy myös terveyden päälle. Yhteistyö Lisbethin kanssa on alkuun vaikeata, mutta saa yllättävän lopun - kuten itse elokuvakin tekee. Toimittajan tekemä selvitystyö valaisee Vanger-suvun menneisyyttä tavalla, joka ei kestä päivänvaloa saati sitten lehtiotsikoita. Tarinalla on traaginen, mutta silti onnellinen loppu.

Paikoin sairaastakin kuvailemisestaan huolimatta elokuva kulkee omaa jännittävää latuaan jännittävästi eikä sorru ennakoitavuuksiin. Näyttelijätyö on soljuvaa ja etenkin Noomi Rapace tekee raadollisen näyttelijätyön kapinallisena nuorena aikuisena, joka etsii kestävää ihmissuhdetta sairaassa maailmassa. Kirjaa lukemattomalle tätä voi suositella hyvällä omatunnolla - tiedä sitten, miten kirjan sovitus on onnistunut. Ja trilogian kakkososakin on jo ehtinyt teattereihin, saa nähdä milloin sitä ehtii..
*** 1/2

Syysunelma

2009-09-27T20:37:00.008+03:00

Muutamia kuvia sunnuntailta, jolloin oli lämmin päivä. Kamera kädessä oli kiva kävellä. Kävin uimarannalla, jossa oli aika syksyinen tunnelma - enää ei ollut auringonottajia eikä uimakelejäkään. Ensi viikolla on jo lokakuu..

Paluuta arkeen, osa 2

2009-09-26T13:43:00.005+03:00

Olen kuluneella viikolla yrittänyt päästä takaisin opiskelijan arkeen. Rahaahan ei nyt liikaa ole aina, mutta siis opinnoissa taas aikatauluun - gradu ja puuttuvat kurssit kummittelevat päivittäin mielessä. Tavoitteena olisi siis valmistua ensi keväänä. Siihen on niin pitkä matka ja kivinen tie etten oikein usko - realistinen arvio olisi ensi syksy. Eilen vietin lähes kahdeksan tuntia tenttikirjan kanssa tehden siitä sellaista referaattia, jossa olisi kaikki tärkeimmät asiat oikeusteorian perusteista. Tentti on 13.10., joten siihen asti on aikaa tankkailla.

Viime keskiviikkona vierailin kiven sisässä. Palaveerasimme Katajanokan entisessä vankilassa, joka nykyään on hotelli-ravintolakompleksi. Vankilaa oli remontoitu aika tavalla, mutta alkuperäistä "rekvisiittaa" oli yllättävän paljon säilytetty - ja hyvä niin! Eikä yö entisissä vankilaselleissä nyt niin kallista huvia olisi, noin 100 e:n pintaan. Melkein aistin "vankilaelämän" talsiessani pitkin hotellin käytäviä - kaiken kruunasi ateria (ei sentään vettä ja leipää) peltiastioista (tahtoo kotiin samanlaisia astioita).

Rakkaustarina tämäkin

2009-09-18T09:46:00.004+03:00

Meistä jokainen vähänkään rakkaudesta tietävä on monesti kuullut kauniit korintolaiskirjeen (1.Kor. 4-7) sanat: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.."

Korintolaiskirjeen sanat tulevat lihaksi Fred Cavayén elokuvassa Kaiken se kestää (Pour elle, 2008). Tavallisen ranskalaisperheen tavallinen arki kokee kovan kolauksen, kun perheen äiti Lisa (Diane Kruger) pidätetään epäiltynä pomonsa murhasta. Perheen isä Julien (mainio Vincent Lindon) järkyttyy suuresti vaimonsa kohtalosta. Jouduttuaan vankilaan Lisan mielenterveys alkaa pettää ja perheen Oscar-poika (Lancelot Roch) vieraantuu äidistään. Jotain on tehtävä ja pian. Auringonpaisteessa paistatelleen Julien on tullut aika yhä enemmän kulkeutua hämärämaailman varjoihin, jotta hänen rakkautensa Lisaa kohtaan ei häviäisi ikuisuuden laaksoihin. Alkaa armoton taistelu aikaa vastaan maailmassa, jossa ei virheisiin ole varaa. Ja kaikkien yllätykseksi suhteet Julien vanhempiin syventyvät ja paranevat tarinan edetessä kohti jännittävää loppuaan.

Kaiken se kestää on film noiria parhaimillaan. Tummasävytteisessä elokuvassa ei liioin ilon hetkiä näytetä, mutta yllättävä loppu ja ammattimainen näyttelijätyö pakottavat katsomaan elokuvan loppuminuuteille saakka. Allekirjoittaneen elokuvanautinnosta teki em. asioiden lisäksi mainion se, ettei koko salissa ollut näytöksen ajankohdan takia (klo 11) muita katsojia - privaattinäytös siis. ****

Elämä voittaa

2009-09-15T12:47:00.001+03:00

Elämä alkaa pikkuhiljaa voittamaan. Vajaan kahden kuukauden työ Kuntaliitossa on takana. Etenkin viime viikko oli yhtä showta ja Helsinkiä (asuin siis viikon pääkaupungissamme). Majapaikoissa ei oikeastaan ehtinyt käydä kuin kääntymässä eikä ystäviäkään nähdä - paitsi heitä, jotka asuvat muualla. Kumma juttu sinänsä tuo, että lähimmät ovat silti kaikista kauimpina. Mutta toisaalta sai rauhassa tutustua heihin, ketkä olivat läsnä - oli kyse työtovereista tai vanhoista opiskelutovereista.

Nukuin viime viikonloppuna lähes 24 tuntia ja eilenkin olo oli kuin jotain zombie-elokuvasta. - univelkaa jäi vielä maksettavaksi. Kävin Tampereella hakemassa lukuvuositarran opiskelijakorttiin ja Tamyn työhaastattelussa. Saa nähdä, miten vaaliprojektisihteriyden käy. Ohjelmaa on vielä tälle viikolla Nälkäpäivästä Finnkinon Superpäiviin - pitäisi ehtiä nauttimaan ihanan lämpimästä syyssäästä ja vaikka käydä ottamassa valokuvia. Tosin kesän otoksistakin on puolet käsittelemättä (ei vaan ole ehtinyt).

Elämä voittaa lopulta, on kai Raamatun keskeinen sanoma. Patrick Swayzen maallinen taival loppui eilen - sitkeästi hän taisteli syöpäänsä vastaan antamatta periksi. Lepää rauhassa. Tästä hänet kai muistettaneen ikuisuuksien ajan.

Nallekarkit

2009-09-06T12:43:00.000+03:00

Jo viikon ajan olen huomannut sen tosiasian, ettei nallekarkit mene aina tasan - ainakaan ihmissuhdetasolla. Viime viikonloppuna tuli jo ensimmäiset ao. fiilikset erityisesti ihmissuhderintamalla. Eräs yläasteaikainen ihastukseni - siis se tummat silmät, ruskea tukka, asteli avioliittoon. Sinänsä onnellinen uutinen, totta kai. Aika puun takaa tuo uutinen tuli silti.

Erään ystäväni kohdallakaan nallekarkkien jaossa tapahtui vääryyttä. Hän kyllästyi "erään kivan pojan" kanssa arpoiluun ja veti asioista omat johtopäätöksensä. Harmittava asia ainakin tämän neitokaisen kohdalla, mutta se on tuon pojan menetys. Lohduttelin ystävääni, ettei vika ole hänessä vaan meissä miehissä - joidenkin kohdalla kauneus ja älykkyys yhdistettynä samaan pakettiin pelottavat tai ainakin hämmentävät (ainakin jotain Kiesi-Audeja).

Kulunut viikko oli töissä aika kiireinen ja kiireet senkun jatkuvat - eilen tein kuusi tuntia ylitöitä. Tarkoitus oli viettää viikonloppu hyvässä SPR-seurassa Ikaalisissa (siis kylpylässä) kokouksen ja koulutuksen merkeissä. Vaan flunssa on kaatanut ihmisiä petiin ja me vähemmät sairaat (toki nuha on minussakin) teemme mitä pystymme. Viikon kuluttua alkaakin sitten opiskelu ja gradutyöskentely - mitäköhän siitäkin tulee?

Ruskeasilmäiselle tytölleni..

Kosketteletteko toisianne?

2009-08-30T13:15:00.004+03:00

Frank Pappa julisti jo hyvän aikaa sitten oman tv-shownsa lopuki jo legendaarisesti - edellisen laman kynnyksellä muuten: "Jos maailma ahdistaa, kosketelkaa toisianne!" Nyt sikainfluenssan uhatessa koskettamista pyritään välttämään. Muutamien kuntien hallinnoissa on annettu kättelykielto ja terveyskeskukset sekä pankitkin välttelevät kättelemistä. Kättely on, kuten todettua, jo historiallinen tervehdysmuoto. Alkavan kauden SM-liigassa tuomaristo ei kättele pelaajia, mutta Valioliigassa kättely näköjään on voimissaan.

Varotoimenpiteenä kättelykielto on varmasti etenkin terveydenhuollossa paikallaan ja tervehtiä voi vaikka käden heilautuksella tai nyökäytyksellä. Ainakin meidän kahvipöytäkeskusteluissa on vallitseva yksimielisyys siitä, että epidemia tulee kaikeasta huolimatta - auttaako kättelykielto tai ns. desien käyttö sittenkään taudin leviämisessä. Itse kyllä auliisi kättelen uusia tuttavuuksia, mikäli he itse ojentavat käden - kieltäytyminen olisi ymmärrettävää, mutta sangen epäkohteliasta. Tapakouluttaja Kaarina Suonperä muistuttaakin Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa, ettei pandemiavaara ei ole tekosyy olla tervehtimättä ja että kättelemättä jättäminen tulee perustella. Tasavallan presidenttikin kuulemma jatkaa kättelyään virallisen protokollan mukaisesti.

En tiedä sitten, onko muunlainen koskettelu (siis esimerkiksi halaaminen) vähentynyt sikainfluenssa-hysteerin pelossa? Itse en ole ainakaan kokenut, että erityistä halaamiskammoa olisi tullut (kun kerran kättelykin käy minulle niin miksei halaaminenkin). Halaamisella kuin muunlaisella koskettamisella on välittämisen osoittamisen lisäksi todettu olevan terapeuttista merkitystä. Vähentääkö epi/pandemian pelko välittämistä ja toisaalta lisääntyykö henkinen pahoinvointi - kun koskettaminen on kerran terveysuhka? Halaamisesta ja koskettamisesta yleensäkin toisella kertaa.

Tuntematon

2009-08-27T21:22:00.000+03:00

Minulla on hyvä kasvomuisti. Tunnistan vanhoja luokkatovereita vuosien takaa. Toissapäivänä olin pahasti ulalla tullessani z-junalla Helsingistä Lahteen. Vastapäätäni istahti kaksi naista - toinen nuorempi ja toinen vanhempi. Kumpaakaan en ole koskaan nähnytkään, mutta etenkin tuo nuorempi on jostain yhteydestä tuttu (eli olen nähnyt hänet jossain joskus kai) - en vaan milään ole saanut päähäni missä. Ja kyllä hän näkyi meikäläistäkin pälyilevän oudosti. Yhteisiä tuttuja tai muita asioita meillä tuskin on, sillä tuo Helsingissä neitokainen pääsee sunnuntaina ripille eli ikäeroa on "hieman". Tuo asia vaivaa yhä ja vaivaa varmaan hamaan tulevaisuuteen.Tosin vaikeata on varmaan hänelläkin (pakostakin kun joutui keskustelua kuuntelemaan). No, ehkä kyseessä on vaan sellainen deja-vu -harha, jossa aivot yhdistävät monien minulle tuttujen ihmisten ulkonäöllisiä piirteitä (varsin kauniit piirteet tosin, mutta anyway) - who are you?

Sunnuntaipyöräilyä

2009-08-23T14:49:00.008+03:00

Tänään oli vuorossa kesän liikunnallinen kohokohta. Pientä sunnuntaipyöräilyä, jossa kerättiin viideltä pyöräilyasemalta leimoja. Tulihan tuossa ajeltua - kaikki asemat ja runsaat 40 kilometriä. Aikaa meni kolmisen tuntia ja keskinopeuskin ainoastaan noin 18 kilometriä tunnissa. Pyöräilin koko reissun yksin ja kaiken lisäksi kolmosrata ei mennyt päälle - energiaa meni hukkaan, kun ei saanut kaikkea pyörästä irti. Mutta silti ihan mukava kokemus ja varmasti tulevaisuudessa tulee osallistuttua tällaisiin "kunnon" tapahtumiin. Olo on ihan jees, mutta ans kattoo huomenna.

Lukija ja kokija

2009-08-20T15:02:00.003+03:00

Jälleen loppuviikko. Viikko on ollut aika työntäyteinen ja kotona on käyty taas kääntymässä. Mutta ihan ok viikko tähän asti *koputtaa puuta*. Mielenkiintoisia ihmisiä on tavattu (miten joidenkin kanssa voi tulla hyvin toimeen) ja mielenkiintoisia asioita pyörii päässä. Toivottavasti niistä asioista tulee myös mielenkiintoisia lopputulemia. Saa nähdä.

Viime lauantaina katsoin vihdoin Lukijan (The Reader). Rakkauselokuvaksi tuota kai voisi kutsua, joten tiedossa oli kosteita silmäkulmia. Kate Winslet oli mainio rohkeine (alaston)esiintymisineen ja Oscar-pysti matkasi helmikuussa oikeaan osoitteeseen. Ainoa asia, mikä jälleen haittasi katsojakokemusta, oli se kieli: englanti ei edelleenkään anna uskottavuutta Saksasta ja sen historiasta kertovalle elokuvalle. Toisaalta käsikirjoitus ja näyttelijäsuoritukset antoivat kieliasian anteeksi. ****

Heti seuraavana päivänä katselin dvd:ltä suomalaisen Blackoutin. Meinasin taannoin käydä sen oikein elokuvissa katsomassa, mutta kuultuani leffan juonesta en innostunut (muistutti liikaa Bourne-trilogiaa). Eikä tuo dvd-katsominenkaan ollut mikään nautinnollinen kokemus. Petteri Summanen oli ok elokuvan päähenkilönä, (tosin Eppu Salminen olisi ollut parempi vaihtoehto), mutta muuten elokuvan punaisesta langasta ei oikein saanut irti. JP Siili teki muuten elokuvassaan hitchcockmaisen cameo-roolin, ihan vaan triviana. ** Tulevana viikonloppuna pitäisi nähdä vihdoinkin tuo Miehet, jotka vihaavat naisia.

Kiireistä menoa

2009-08-14T12:42:00.004+03:00

Kulunut viikko on ollut kiireinen. Olen käynyt kotona lähinnä kääntymässä ja vapaa-aika on ollut kortilla. Eilen pyöräilin moneen päivään. Liikunta onkin tarpeen, koska päivän aikana tulee paljon istuttua. Onneksi kohta koittaa viikonloppu. Ainoa miinuspuoli viikonlopussa on, että tuolloin alkavat Berliinin MM-kisat. ja Valioliigakin pyörähtää käyntiin. Itsekuri on koetuksella. Viikon päästä sunnuntaina on nimittäin tarkoitus osallistua kotipaikkakuntani pyöräilytapahtumaan ja pitää hieman treenata. Jos vaikka kerran menisi reitin ns. läpi, vaikkei tuo mikään varsinainen kilpailu olekaan.

Olen lukenut tuota "Parisuhteen kemiaa" suurella mielenkiinnolla ja kokenut monta valaistumisen hetkeä. Yritän vielä tänään tehdä johdannon siitä, mistä tuossa kirjasta oikein on kyse. Olen ehtinyt vasta puoliväliin - jostain syystä tämän kirjan kohdalla lukeminen on niiin hidasta.

Kauniin naisen pelko

2009-08-05T15:34:00.009+03:00

Olen otettu. Eräs ystäväni (kauneimman sukupuolen edustaja) minulta naamakirjan chätissa ihmissuhdeneuvoja. Siis minulta, joka a) ei ole seurustellut koskaan ja b) on mies. No, hän kaipailikin neuvoja miesnäkökulmasta. Hänen tai oikeastaan erään miehen ongelmana on kauneuden pelko - siis se, että miehet pelkäävät kauniita naisia (jota tämä ystävänikin eittämättä on). Lohdutin kaunotarta sanomalla, että tuo pelko on ihan normaalia - itsekin olen pelännyt häntä (vaan en pelkää enää, hih!), mutta joitakin muita kuitenkin. Se on kai sitä alemmuuden tunnetta ja turhaa ujostelua - eikä vika ole naisessa vaan meissä miehissä. Ei se naisen vika ole, jos on kaunis eikä mies uskalla puhua pukahtaa, saati sitten lähestyä. Tai sitten ei uskalleta "kilpailla" heitä, ts. laittaa itseään peliin.

Tahkoan kohta viimeisiä sivuja Peter Lausterin "Rakkauden myytit" -opuksesta. Tänään bongasin tiedekirjastosta (!) kaipaamani "Parisuhteen kemia" -kirja. Tenttikirjojakin olisi enemmän kuin omaksi tarpeeksi - jotenkin nämä tällaiset kirjat nyt iskevät niitä paremmin. Oi miksi?

Muuttoa ja musiikkia

2009-08-02T09:04:00.006+03:00

Viikonloppu on mennyt kaverin muuttoapuna ja kirjaa lukiessa - sekä tietysti liikkuessa. Kummasti sitä tavaraa kertyy kahdelle ihmiselle, ennen kaikkea astioita. Mihin kummaan sitä montaa lasia, kuppia ja kippoa tarvitsee? Kaikkein haastavimmat muuttotavarat ovat kuitenkin raskaat esineet - hyllyköt ja sohvakalusto. Ei tarvitse kuntosalilla vierailla, kun niitä yrittää saada ensin muuttoautoon ja sitten uuteen asuntoon. No perjantaina ja lauantaina saimme vanhan kämpän tyhjäksi. Raskasta tuo muutto, varsinkin näin loppukesästä kun on lämmintä ja kosteata.

Elokuun ensimmäiseen lauantai-iltaan kuului saunan lisäksi pieni rentoutumishetki parvekkeella. Rakkauden myytit -kirja (josta enemmän myöhemmin), Radio Suomipopin klassikkobiisit ja lonksu - mitäpä sitä muuta. Tähdetkin alavat taas tuikkimaan taivaalla, joten niitä tuli kiikaroitua.

Jaakko Tepon Hilma ja Onni oli kyllä niitä parhaimpia biisejä, joita eilen tuli - aivan mainio!

"Laukkanen ja syksy saa, mutta minä en"

Blogi neljä vee

2009-07-31T09:41:00.001+03:00

Heinäkuu on lopuillaan, enkä ole juhlistanut blogini synttäreitä - kappas vaan! Runsaat neljä vuotta olen päiväkirjaani raapustellut enempi ja vähempi mielenkiintoista asiaa. Aktiivisuus on vaihtunut päivittäisestä päivittämisestä hieman harvempaan naputteluun - mielialan ja kiireiden mukaan. Olen yrittänyt ottaa päivittäisten ja ajankohtaisten asioiden lisäksi käsittelyyn kaikkia kiinnostavia aiheita, kuten elokuvia ja ihmissuhdeasioita.

On toki asioita, joista en ole halunnut (vielä) puhua edes blogissa. Ehkä niidenkin asioiden aika tulee joskus, ken tietää? Ainoa asia, joka harmittaa on se, että osa kirjoituksista on jo bittitaivaassa bloggerin pari vuotta sitten tapahtuneen uudistuksen takia. On ilo huomata, että vakituisia (lue: uskollisia) lukijoita on muutama - kiitos teille!

Blogin kirjoittaminen on osin harrastusta (luovaa kirjoittamista) ja osin terapeuttinen tapa käsitellä asioita. Minulla ei nyt kuitenkaan hirveästi ole ystäviä, joiden puoleen kääntyä (siis kotipaikkakunnallani). Onneksi sentään tämä verkkopäiväkirja...

EDIT: vanhin kirjoitus

Erään YYA-sopimuksen tarina

2009-07-28T21:26:00.002+03:00

"Ei oo meillä enää mitä kantaa huomiseen,
vaan pisteen tälle tarinalle teen.."
(Anne Mattila / Toivon sulle)

Sanoin tänään irti Prinsessan kanssa pitkähkön ajan voimassaolleen YYA-sopimuksen. Itseasiassa päätin asiasta eilen yrittäessäni nukahtaa. Välimme eivät viime aikoina ole olleet kaikista parhaimmat ja livenäkin olimme nähneet viimeksi kahdeksan kuukautta sitten. En tiedä, jotenkin kyllästyin vastaamattomiin sähköposti- ja tekstiviesteihin. Kai se oli jonkinlaista mykkäkoulua, en usko kiireillä olevan mitään tekemistä asian kanssa (kauanko yhden tekstiviestin kirjoittaminen vie?). Lisäksi meidän piti tänä kesänä yrittää tutustua toisiimme paremmin (hänen ideansa), mutta jotenkin se jäi pelkäksi suunnitelmaksi - jälleen kerran. Ja se, ettei hän ollut puhunut koko Nizzan-vaihdosta mitään, loukkasi. Toki jokainen saa tulla ja mennä, mutta luulisi nyt minulle asiasta kertovan. 13 kuukautta on kuitenkin pitkä aika olla aivan jossain muualla kuin Suomessa.

Olisin halunnut hänen kanssaan puhua niin paljosta, siis kasvotusten - onhan noita sähköposteja jo läheteltykin ja "riidelty" tekstiviestitse. Jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta etäännyimme ja yhteydenpito väheni. No, nyt vähenee entisestään. Poistin hänen numeronsa kännyköistä ja laitoin vielä viimeisen sähköpostin - ainakin toistaiseksi. Tulostin hänen lähettämänsä sähköpostit ja heitin tulosteet takkaan. Ei tule ainakaan takerrettua niihin mahdollisena heikkona hetkenä.

Vaikkei siis ystäviä enempää oltukaan, niin on aika tyhjä olo. Enkä oikeastaan tiedä, oliko vika lopulta minussa vai hänessä. Kuitenkin autoin häntä, kun hän apua tarvitsi - mutta hän ei kai tehnyt samoin minulle. No, hänen kanssaan tuli kuitenkin vietettyä aikaa ja hieman juhlittuakin. Olisi ehkä pitänyt käyttää tietyt tilaisuudet hyväksi (siis mahdollisuudet tutustua paremmin), mutta menneeseen on turha palata. Elämä jatkuu - hänellä Etelä-Ranskassa ja minulla Etelä-Suomessa. Parempi näin, ehkä..

Valaistumisia, osa 2

2009-07-24T13:25:00.001+03:00

Valaistuin jälleen. Tällä kertaa kimmokkeena oli eilinen vierailu ystävän ja tämän perheen luona. En koskaan kuvitellutkaan, että äidin osa olisi helppo - etenkin, jos huollettavia on enemmän kuin yksi. Itse olen kasvanut sisarparven keskellä (kolme veljeä, joista yksi on kaksosveli) ja tiedän, ettei järjestyksen ylläpito ole helppoa. Ystävälläni (kutsuttakoon häntä nimellä M.), on kaksospojat. Ja kun on kaksospojat, niin tietäähän se, mitä se elämä on: ääntä, menoja ja meininkiä. Lapsen elämään kuuluu juokseminen ja kaikenlainen kiljunta - se on normaalia kasvamista.

Kuitenkaan en voinut olla miettimättä, millainen itse olin samanikäisenä. Muistan, tosin hämärästi, äidin pyytäessä olemaan juoksematta sisällä ja miksei ulkonakin. Lisäksi pienet kotityöt - roskanviemiset ja yleinen siivoaminen. Minulla oli taksana markka (tosin M:n pojat ovat sen verran hintatietoisia, että pyysivät kahta euroa) ja välillä en auttanut sittenkään, vaikka siis tuon markan olisin saanut. Nyt katsellesi äidin elämää toiselta näkökulmasta (siis aikuisena ja ystävien osalta), niin hieman omatunto kolkuttaa - ehkä sitä olisi pitänyt auttaa enemmän ja ottaa sitä taakkaa pois pienillä teoilla ja ilman maksua. Hattua pitää nostaa äideille, jotka opiskelevat/käyvät töissä ja vielä ehtivät käymään harrastuksissaankin.

Elämän markkinoilla

2009-07-18T12:25:00.001+03:00

Elämän yksi oudoimpia ja ikävämpiä hetkiä on se, että tajuaa viimein jotain - eli se kuuluisa valkeus tulee. Itselleni tuo tapahui maanantaina ja voimakkaimmin tunne iski tiistaina. Huomasin nimittäin, etten pysty kilpailemaan elämän markkinoilla kenenkään kanssa millään tavalla - en kenestäkään (siis ihmisestä) tai mistään. Tunne oli masentava ja olo oli perin voimaton. Facebookissa olevat kaverini yrittivät lohduttaa toteamalla, ettei elämä ole mitään kilpailua ja että "elämän markkinat toimivat parhaiten maksuttomina ja avoimin mielin ilman suuria odotuksia. Antaa asioiden ja ilmiöiden sekä tunteiden tulla ja olla".

En nyt olisi niinkään varma. Nyky-yhteiskunta vaan on tällainen kilpailuyhteiskunta, jossa ihmisarvo lasketaan saavutusten ja omistuksensa mukaan. Uskon, että tietyille ihmisille on helpompaa vaan olla ja antaa asioiden sekä tunteiden tulla. Tasa-arvoisuuden kunniakkaasta tavoitteesta huolimatta emme lähde ns. samalta viivalta ja jokaisen täytyy vaan pelata niillä korteilla, jotka saa jaossa. Toki jokainen voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa ja elämäntilanteeseensa - mutta vain tietyn verran. Loppu on sitten Herran hallussa ja muiden käsissä.

Oi Jumalani, miksi niin levottoman teit
Miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan
Annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin
Joka sokealta vaatii sanojaan

Viikinsaarta ja vinkkua

2009-07-14T21:15:00.000+03:00

Tampere on minulle rakas paikka, vaikken olekaan onnistunut kotiuttamaan itseäni Pirkanmaalle (vaikka syksyllä alkaa n vuosi yliopistoa). Ehkä olisi pitänyt muuttaa sinne, niin olisi kenties valmiskin - heh! Mansen katuja tuli viime perjantaina ja lauantaina tallailtua. Ensimmäistä kertaa tsekattu Viikinsaari (go ELK!) ja Tammelan tori, mitä sitä muuta kesälauantaina kaipaakaan! Onneksi sää oli hieno ja muutamaan kaveriinkin tuli törmättyä. Pitäisi ottaa Manse joskus uusiksi, siis ennen yliopisto-opintojen alkamista ja tietysti hallaseurassa, mahdollisuuksien mukaan..

Mikäli sää oli viikonloppuna hieno, niin sitä se ei ollut eilen - rainy days and mondays. Sukat ja kengät märkinä tuli talsittua Helsingin kaduilla. Onneksi iltapäivän nyyttikestit pelastivat päivän. Oli mukava nähdä "vanhoja" tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin - ja keskustella sekä suomeksi että englanniksi. Niin ja syödä makkaraa (joka tosin paistettiin grillivastuksella uunissa sääolosuhteista johtuen) sekä juoda maukasta punaviintä. Kiitos vielä kerran asianosasille - Merci et Thank you! Tänään oli sitten aivan eri fiilikset, mutta siitä sitten tuonnempana.

Eläviä kuvia

2009-07-12T13:04:00.001+03:00

Minulla on jäänyt kokonaan käsitelemäti kaksi toisestaan poikkeavaa elokuvaa, jotka olen käynyt katsomassa - Enkelit ja Demonit sekä Rajattu maa. Ron Howardin ohjaaman sekä Tom Hanksin ja Ewan McGregorin tähdittämä Enkelit ja Demonit käsittelee Vatikaanin salaista maailmaa aina paavin valitsemisesta lähtien. Vatikaania uhkaa katoaminen maailmankartalta. Katolisen kirkon epäsuosioon Da Vinci -koodin myötä joutunut Robert Langdon kutsutaan ratkaisemaan salamyhkäisen koodin arvoitus pommi-iskujen ehkäisemiseksi sekä siepattujen kaardinaalien pelastamiseksi. Matkallaan hän joutuu keskelle tieteen ja kirkon sotaa joutuen puolustamaan edustamaansa ammattikuntaa. Elokuva tarjoaa ikuisen kiistan lisäksi häivähdyksen salattua Vatikaanin maailmaa, joka kaikille katsojille ei välttämättä ole tuttu. Da Vinci -koodin "jatko-osa" ei tarinan kiehtovuudessa kuitenkaan yllä edeltäjänsä tasolle, vaikka näyttelijätyö on etenkin Hanksin ja McGregorin osalta toimivaa. Ayelet Zurer naispääosan esittäjänä suoriutuu osastaan hyvin, vaikkei Audrey Tautoun kaltaista karismaa omaakaan. ***

Wayne Kramenin ohjaama Rajattu maa käsittelee kunnianhimoisesti ja rohkeasti Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaa. Kyseessä on ilman varsinaista juonta omaava, monitarinainen kertomus laittomista maahanmuuttajista, jotka tulevat hakemaan suurelta mantereelta kotimaastaan puuttuvaa onnea. Harrison Ford on maahanmuuttoviranomaisen alaisuudessa toimiva poliisi, joka ymmärtää ihmisiä heidän ahdingossaan. Ratsatessaan tehtaita hän törmää lukuisiin ihmiskohtaloihin, jotka kietoutuvat myös muiden elokuvasta kertovien ihmisten elämään. Heillä kaikilla on yhteinen unelma: tulla Yhdysvaltain kansalaiseksi ja ottaa oman palansa suuresta onnenkakusta. Unelma ei ole helppo toteuttaa, sillä kansalaisuusmenetelmä on monimutkainen eikä viranomaistasolla tunneta armoa.

Rajattu maa on oiva osoitus siitä, että poliisillakin on tunteet. Se liputtaa myös sananvapauden puolesta - sen, jota ei 9/11 -tapahtumien jälkeen tunnu Yhdysvalloissa olevan. Myös uskonto antaa oman mainion mausteensa kokoelmalle tarinoita. Kramer käsittelee monitasoisesti juutalaisuutta, ateismia ja muslimin elämää - miten uskonto vaikuttaa siirtolaisuuteen ja Yhdysvaltain kansalaiseksi tulemiseen. Rajattu maa yllätti positiivisesti ennen kaikkea aiheen käsittelytavan ansiosta. Miten saavuttaa onni ja menettämättä omaa identiteettiään ja omia tapojaan? Yhdysvallat - kansalaisuuksien ja uskontojen sulatusuuni vaatii koviakin keinoja onnen saavuttamiseksi. Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille - älkää antako Harrison Fordin nimen hämärtää mielikuvaanne elokuvasta. ****

Deittailemisen sietämätön vaikeus

2009-07-05T20:14:00.005+03:00

Muutama merkintä sitten kommenttiosiossa on tullut esiin (suomalainen) deittailukulttuuri - tai pikemminkin sen puute. Erään kommentoijan mielestä "olisi helpompi kutsua tärskyille, kun olisi kummallekin osapuolelle selvää, että kyse on ihan vaan leppoisasta yhdessäolota". Toisen mukaan "deittailu on sitä, että käydään kahvilla/leffassa/tms. yhdessä, tutustutaan ja pidetään hauskaa, ilman että ollaan (vielä) vakavissaan". Miten on, onko Suomessa deittailukulttuuria ja jos on, niin millainen se on? Parantamisen varaa varmaan löytyy.

Kommentit laittoivat ajattelemaan sitä, mitä on deittailu ja mitä sitten seurustelu - itse kun en ole tietoisesti tehnyt kumpaakaan. Olen kyllä viettänyt kaunottarien kanssa aikaani muun muassa kahvittelun, elokuvien, kävelemisen (ilman koiria ja koirien kanssa) ja muun hauskan / leppoisan yhdessäolon parissa. Mutta deittailumielessä en kai koskaan.

Tämän takia koko deittailu/seurustelusysteemi on hieman epäselvä: missä menee deittailun ja seurustelun raja sekä missä vaiheessa deittailu muuttuu seurusteluksi? Yhdysvalloissa kun deittailu (dating) on kai samaa kuin seurustelu? Yhtä kaikki, parempi kai tehdä heti alkuun selväksi onko kyseessä "deittailu", treffit - tai jotain ihan muuta. Huomenna olisi tarkoitus mennä Helsinkiin, ystävän kanssa elokuviin (vuorossa olisi Rajattu maa) - sitä leppoisaa yhdessäoloa ilman vakavissaan oloa.

Kuuma kesäinen Helsinki

2009-07-04T13:49:00.002+03:00

Torstai oli suorastaan kuuma päivä. Tuo päivä oli aivan pakko lähteä viettämään rannikkokaupunkiin (siis Helsinkiin). Luulin, että päivästä tulee suunnitellun mukainen (kaverin kanssa Suomenlinnaa sun muuta) ja viileä merituulen ansiosta - mitä vielä. Lämmintä ja lähinnä yksinoloa, pöh!

Aamupäivällä poikkesin Merikadulla. Katselin muun muassa keskiluokkaisten veneilyä (voi kun olisi vene ja voi kun osaisi soutaa) ja lukuisten juoksijoiden tuskaista taivallusta - hulluja ovat nuo roomalaiset ainakin. Tunnin istuskelun jälkeen olikin vuorossa Kaivari, jossa oli aivan pakko lukea tenttikirjaa ja antaa samalle selälle arskaa (siis piti riisua paita, onneksi kukaan ei lähtenyt karkuun). Keskikaupungillakin piti käydä moikkaamassa kaveriani, jonka kanssa siis piti lähteä Suomenlinnaan.

Kohokohta oli kuitenkin erään uuden tuttavuuden tapaaminen livenä - olimme jo olleet vuosia nettituttuja. Ulkosuomalaisia on kiva nähdä heidän ollessaan lomalla Suomessa. Kävimme muun muassa syömässä tässä pienessä, mutta kodikkaassa kahvilassa nimeltänsä Villipuutarha. Puhuimme kaikenlaista säästä opiskeluun ja Michael Jacksonkin taisi tulla mainituksi! Harmittaa, että tapaaminen oli aika lyhyt (parisen tuntia). Toisaalta, parempi sekin kuin ei mitään ja tapaamisen laatu korvaa määrän (eli käytetyn ajan) tässäkin tapauksessa. Lisää ulkosuomalaistapaamisia on luvassa parin viikon päästä nyyttäreillä, joten hätä ei ole tämän näköinen.

Torstain saldo siis rusketusta, hikeä ja hieman vertakin (kun saadali hiersi isovarpaan ihoa auki).

Posteja prinsessoille

2009-07-02T19:49:00.002+03:00

Maanantaina vaivasin Itellaa ja laitoin menemään kolme tervehdystä - yhden kirjeen ja kaksi postikorttia. Postit ovat odottaneet lähettämistään jo turhankin kauan. Oli siis korkea aika muistamiseen.

Eräälle uudelle tuttavuudelle kirje sisälsi kuvalevyn ja kortin. Kuvalevyllä on "muutama" lakkiaiskuva, joita räpsin lehtijuttua varten. Kortti sisälsi "treffiehdotuksen" - siis jos hän on seuraa vaikka joko leffaan tai piknikille. Aina kannattaa yrittää - eikö?

Toinen kortti oli odottanutkin lähettämistään kauan. Onnittelukortti tyttölapsen, siis prinsessan, syntymästä ja kastekin oli tuossa viime sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan..Onnea vaan pienelle ja pienen ylpeille vanhemmille vielä kerran! :)

Kolmas posti, eli kuvan kortti meni Prinsessalle. Sellainen, no, en tiedäkään millainen kortti - mutta olen hänelle aina toisinaan korttia laittanut, kun ei olla nähty aikoihin. Pyrin aina muistamaan ystäviäni - jossei livenä, niin tuollaisella ihanalla pahvisella läpyskällä.

Postikortin mä muistin lähettää - vai miten se meni? Oih mikä sisaruspari - varsinkin tuo Anne tuossa! ;)

500:s

2009-06-29T18:07:00.001+03:00

Lauantaina piti olla hellepäivä, mutta kattia kanssa. Aamusella vielä aurinko helotti pyöräillessäni Lahteen. Mutta iltapäivällä piti turvautua huoltoautoon, kun sadevarustus jäi kotiin (sandaleilla ja shortseilla ei oikein innostanut. Ei päässyt uimaankaan, vaikka toiveita oli. Minigolf ei ole minulle kovin tuttu peli, mutta kyllä tuo maila pysyi kädessä. Tappio tuli molemmilta radoilta, mutta se ei ole mitään uutta ja mielelläni minä kaunottarille häviän - lajissa kuin lajissa. Varmaa on, että minigolfia pelataan vielä tänä kesänä - haaste nimittäin on jo heitetty! Ja muutenkin on suunniteltu kaikkea kivaa jäljellä oleville kesäisille päiville. Mikäli toteutumisaste on enemmän kuin 50 prosenttia, niin olen onnellinen. Monena kesänä on nimittäin käynyt niin, että ne suunnitelmat ovat jääneet paperille - syystä tai toisesta. Suunnitelmat ovat jotain, mitkä eivät oikein ole minua tällä hetkellä. Vasta tiistain jälkeen voi suunnitella loppukesää ja alkusyksyä.

Tänään oli kesän ensimmäinen rajumpi ukonilma - tai oikeammin ukkoskuuro. Kivan virkistävää. Saisi tulla useampana päivänä, ei haittaisi pätkääkään!

Kuuma Korkeasaari

2009-06-25T20:51:00.003+03:00

On kuuma. Vielä kuumempi se on kaupungissa. Eikä se merituuli niin paljoa viilennä, esimerkiksi Helsingissä. Kävimme tänään muutaman kaverin kanssa Korkeasaaressa. Ihan kiva paikka, mutta ei kesähelteillä. Paljon ihmisiä pienellä saarella - voi sitä iloa..Mutta paljon hienoja elukoita oli näkyvillä (mutta ei tiikeriä eiikä jääkarhua, höh!) ja tulihan käytyä edes jossain turistikohteessa tänä kesänä. Ja kuvia tulossa tästäkin tapahtumasta - kuten Naisten kympistä. Jotenkin sitä ei vaan ole inspiraatiota, ainakaan helteellä kuvia läpi. Kävin samaan rahaan (siis samalla reissulla) neuvottelemassa työasioista. Heinäkuun lopulla alkaa kahden ja puolen kuukauden pätkäduuni. Parempi sekin kuin ei mitään. Siihen asti on onneksi "lomaa" - vaikka opiskelijoilla ei sitä saa olla (pakko painaa kirjallisissa töissä vuodet läpeensä).

Ihmissuhteet mietityttävät edelleen. Prinsessan, jonka monet blogin lukijoista tietävät, kanssa ei olla nähty (edelleenkään). Seitsemän kuukauttahan siitä on, kun viimeksi nähtiin - kohta kahdeksan. Sain toissapäivänä tietää, että hänen vaihtonsa Ranskanmaalla kestääkin vuoden. Siis 12kk - 365 päivää. Minä en Ranskaan joka hetki pääse, etenkin kun tuo iso G pitää saada tehtyä. Joten jossei me nyt parin kuukauden sisään nähdä ja puhuta asioita juurta jaksaen halki, niin se on siinä. Elämä on.

Tämä Katie Meluan - It´s all in my head kertoo sen, mitä jätin nyt kertomatta. Siis tässä postauksessa ja miksei muissakin.

Drowsy, drinking,
I keep thinking,
We're not far apart.
Scared of waking,
Lonely, aching,
Just me and my hopeless heart

Hikinen aamu- ja iltapäivä

2009-06-23T22:16:00.003+03:00

Häät on siitä kummallinen tapahtuma, että se jää monien mieleen myös niiden jälkeen - ellei ole sitten sattunut sammumaan pöydän alle (mitä näissä häissä ei tapahtunut). Jälkeenpäin olen saanut kuulla tehneeni ainakin yhden virheen - istuin kirkossa nimittäin morsiamen puolelle, vaikka ennen häntä olen oppinut tuntemaan itse sulhasen. Mitäs näistä, Kaanain häistä.

Olen häiden jälkeen pohtinut yhä enemmän sekä muiden että itseni ihmissuhdekuvioita. Muiden ihmissuhteet ovat olleet esillä muun muassa erään suomalaisen keskustelupalstan naisasiat -ketjussa, jossa tällä hetkellä puhutaan kahdesta asiasta: ihmisiin tutustumisesta ja siitä, kuka tarjoaa esimerkiksi kahvit sun muut tapaamisessa ja kenelle. Eräs juuri täysikäinen mieshenkilö haluaa tehdä vaikutuksen erääseen kaunottareen ja tiedusteli ao. ketjussa sopivaa lahjaa (hän oli muun muassa korun tai muun arvoesineen kannalla - tulipa myös puhdas käteinenkin esiin). No, oma neuvoni oli perinteinen kukkakimppu kortilla. Sen jälkeen olisi varmasti hyvä tiedustella mahdollista tapaamista. Koru sun muut tulevat vasta sitten, kun suhteen suunta on selvillä - jos heti aloittaa korulla, niin se suunta on yleensä päin mäntyä, kuten Jukolan veljeksillä aikoinaan.

Toinen keskustelun aihe on ollut tarjoaminen. Kyse on siitä, tarjoaako mies ensitapaamisella (esimerkiksi baarissa tai kahvilassa) vai maksaako kukin omansa. Mielipiteitä ao. asiasta oli monia - toiset tarjoavat herrasmiesmäisesti, toiset puolestaan maksavat oman osuutensa. Oma mielipiteeni on selvä: ensimmäiset kahvit / siiderit eivät hirveitä maksa, joten ne menevät omaan piikkiin. Sitten jos/kun menemme elokuviin, niin kukin joko maksaa omansa tai vuorotellaan (mikäli tapaamiskertoja on odotettavissa useita). Kolmas puheenaihe koskettaakin sitten seurustelua ja sen aloittamista. Itselläni kun ei ole kokemusta, niin en ole vielä aiheeseen vastannut - enkä käsittele sitä vielä täälläkään (vaikka tekstiä riittäisi siitäkin aiheesta).

Kävin tänään fillaroimassa - mittariin tuli runsaat 50 kilometriä. Piti lähteä hakemaan tuntumaa pyöräilyyn, on hieman jäänyt vähälle noiden tikkien takia. Ihan hikihän tuosta tuli, mutta se lienee tarkoitus. Iltasella käväisin saunomassa ja uimassa (talviturkin pois). Siiderin kanssa saunan lauteilla tuli kyllä mietittyä yhtä sun toista - myös ihmissuhteita tai niiden olemattomuutta. Mutta kivat löylyt ja sai ainakin urheiluhien pois!

Blogikysely

2009-06-21T09:34:00.004+03:00

Olen katsellut ihastuksella muiden blogeja ja todennut, että todella mielenkiintoisia merkintöjä on kirjoitettu. Etenkin ihmissuhteista on kirjoitettu rohkeasti (K-18 merkinnällä tosin). Itseänikin kiinnostaisi hieman uudistaa kirjoitustyyliäni ja muuttaa sitä kenties rohkeampaankin suuntaan. Nyt tämä kirjoittelu tuntuu olevan "mitä tein tänään" - meininkiä - joka kai ei ole päiväkirjankaan tarkoitus.

En tiedä, pitäisikö ihan K-18 -juttuja alkaa takomaan. Tosiasia kuitenkin on, etten ihan kaikista asioista kerro - siis haaveitani yms. Anonyymiteetin menettämisestä ei liene pelkoa, sillä monet blogini lukijoista (niistä muutamista siis) tunnistavat ao. henkilön - siis tietävät, kuka olen. Ja jos silloin tällöin seksistä kirjoittaa, niin ei se kävijämääriä nosta. Se ei liene tosin tarkoituskaan.

Siis blogikysely on auki - noin kuukauden verran. Mutta jos vastauksia ei rupea tulemaan, niin kaikki halukkaat ovat kai vastailleet. Kaunis kiitos!

PS Jossei tuo blogikysely toimi (kuten nyt), niin laittakaa sähköpostia tai kommentti. Kaikki huomioidaan!

Ennen ja jälkeen juhannuksen

2009-06-19T18:00:00.002+03:00

Eilen oli kiva päivä - pitkästä aikaa! Käväisin Vantaalla - Jumbossa shoppailemassa (sen webkameran) ja Flamingossa (katsomassa Enkeleitä ja demoneita). Juteltiin ystävän kanssa myös ihmissuhteista ja kaikesta muustakin. Siinähän se päivä vierähti. Hänen kanssaan olisi kyllä viettänyt tovin jos toisenkin. Ehkä sitten ensi viikolla, jolloin on luvassa hellettäkin - rannalle tekisi kyllä mieli, siis makoilemaan ja olemaan. Törmäsin eilen myös erääseen kouluaikaiseen kaunottareen, jota en ollut nähnyt sitten yläasteen. Hän tunnisti allekirjoittaneen heti aurinkolaseistani (eli moikatkaa, kun tulen vastaan).

Tänään oli ystäväpariskunnan häissä - elämäni ensimmäiset juhannushäät. Ihan kiva juhlat, joista jäi hyvä maku suuhun (kiitos lohikeiton ja mansikkakakun). Tästä se juhannus alkoi - en tiedä, mihin se loppuu. Ainakin helteisiin, ensi viikolla! :)

Elämä on tentti

2009-06-17T13:27:00.000+03:00

Kuluneen viikon olen ollut aika ulalla - tai kokonaan pois radioaalloilta. Luomenpoisto aiheutti katkoksen sekä liikunnassa että saunomisessa - kummastakin pidän kuin hullu puurosta. Sauna nyt ei niinkään, mutta tuo liikkuminen - siellä se maastopyörä pölyttyy pyörävajassa. Onneksi sunnuntaina saa taas suhailla sen minkä ehtii! Olo on ollut aika väsynyt liikunnan puutteen ja antibioottikuurin takia - eikä tuo nukkuminenkaan mitään suurta juhlaa ole ollut. Tämä kaikki näkyy yleisessä suoritustasossa. Unohdin muun muassa ilmoittautua vero-oikeuden ja oikeusteorian tentteihin (jotka olisivat olleet tänään). Tenttien missaamisen lisäksi missasin tänään yhden mielenkiintoisen tapaamisen - kaikki ompeleiden takia. Elämä on muun muassa tenttekä - ja niitä tulee syksyllä. Myös tuo tapaaminen on siirretty molemmille parempaan ajankohtaan, joten no problemo.

Mutta olen saanut sentään jotain hyvääkin aikaiseksi, nimittäin terapoinut ystäviäni. Etäisesti tosin, mutta tärkeintä on, että joku (siis minä) kuuntelee. Ja sitähän minä olen osannut tehdä aina ja mielelläni teen sitä myös jatkossa. Olen suorittanut SPR:n henkisen tuen perus- ja jatkokurssit sekä lukenut psykologiaa, joten jonkinlaista valmiutta löytyy toisen ihmisen auttamiseen ja kohtaamiseen. Harmittelen, etten ole voinut olla läsnä (siis livenä), sillä tuolloin auttaminen on paljon helpompaa - näkee toisen ja tarvittaessa voi koskettaakin. Kosketuksella on aikamoinen vaikutus kriisitilanteessa.

Huomenna pääsen moikkaamaan erästä ystävääni Vantaalle. Tarkoitus on mutustella, jutella ja katsoa "Enkeleitä ja demoneita" Flamingossa (missä en ole aikaisemmin käynytkään). Toivottavasti takana on vähintään yhtä hyvä yö, kuin viime yö (nukuin melkein heti, vaikka olin aiemmin ottanut tunnin päikkärit) - muuten tiedossa oleva kiva torstai voi saada vähemmän kivaksi. Ja ensi viikolla toivottavasti näen uusia tuttavuuksia (esim. ihanan lähihoituri-neitokaisen).

Keskiviikon ratoksi pitkästä aikaa hiphopia (eli bassoradion kuuntelijoille tuttua musiikkia). Itselleni on hieman jäänyt tuo basson kuuntelu, kun Soppis lähti "lomille" - toivottavasti hän palaa sieltä, missä nyt onkin. Avain (vaikka kuvassa on Steen1) featuroi Iso-H:n kanssa: Elämä on tentti. Fock yea!

mitä pitää oppii et elämässä pärjää?
mitä pitää tietää et joku duuniin värvää?
ei periks edes senttii, jokainen on talentti
istu alas penkkiin, elämä on tentti
mitä pitää oppii et elämässä pärjää?
mitä pitää tietää et joku duuniin värvää?
ei periks edes senttii, jokainen on talentti
istu alas penkkiin, elämä on tentti

Ihmissuhteita ja muuttamisia

2009-06-12T13:10:00.000+03:00

Olen lueskellut blogiviidakon syvyyksistä ihmissuhteita käsitteleviä merkintöjä. Osa niistä liittyy seksiin, mutta osa toisenlaisiin kanssakäymisiin. On kai lohduttavaa ollut huomata, ettei ole helppo muillakaan, jossei minulla. Olen jo pitkään miettinyt suhdettani erääseen neitokaiseen. Olemme viimeksi tavanneet fyysisesti yli puoli vuotta sitten ja mesessäkin pari-kolme kertaa. Kyllä meillä muutamia tapaamisvirityksiä on ollut, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta yritykseksi.

Toisaalta tiedän, että hänellä on omat kiirensä harrasteiden ja kesäopintojen parissa mutta toisaalta: miten voi edes yrittää tutustua ihmiseen, jota ei näe ei kuule kuin ns. tarvittaessa (jos hän tarvitsee lainaksi rahaa tai apua opintojen suhteen). Tilannetta ei todellakaan helpota hänen tuleva Ranskan-vaihtokomennus (joo, Nizzassahan me nähdään sitten joka toinen viikonloppu). Mene ja tiedä. Ehkä pitäisi jatkaa odottamista, mutta toisaalta alkaa tämä tarina olemaan päätöksessään. Varsinkin kun tiedän, etten ihan ole hänen ansaitsemaansa tasoaan (kts. markkinateoria). Ja ajan antaminen on ymmärrettävää, mutta rajansa kaikella (eiköhän sitä jo ole annettua) ja nyt pitäisi olla päätöstentekoaika etenkin kun harkitsen muuttoa Helsinkiin ja elämää pääkaupungissamme. Mutta nämä asiat selviävät muualla kuin blogimaailmassa, ainakin toivon niin.

Muutosta puheenollen. Eräs (aivan toinen) ihastuttava ystäväni muuttaa tänä viikonloppuna. Runsaat pari vuotta sitten maisteriksi valmistunut opiskelutoverini teki elämänmuutoksen ja päätti jättää yliopistokaupunkinsa sekä lukuisat ystävänsä taakseen. Suuntaa en tiedä, mutta hänellä on ollut ikävä kotikonnuilleen Kaijjaaniin. Olimme aikaisemmin keskustelleet asiasta noin sivujuonteena. On kuitenkin pakko tunnustaa, että aikamoisena yllätyksenä tuo päätös tuli.

Olin vasta oppinut tuntemaan hänet (vaikka opiskelimme vuosia samaa alaa, niin emme juurikaan törmänneet) ja nyt yhtäkkiä joudun "luopumaan" hänestä - vastahan meillä oli viime syksynä mahtavaa aikaa Helsingissä. Jos kyynel virtaa hänelläkin, niin kaukana se ei ole minultakaan - etenkin kun tiedän neitokaisen itkeneen itseltään silmät päästään jo koko kuluneen viikon. Laitoin hänelle eilen lohduttavan ja kannustavan viestin, joka päättyi allaolevaan runoon. Vaikken siis opinnut tuntemaan häntä toivomallani tavalla - hän todellakin ansaitsee ja tulee saamaan parempaa.

Oi ystäväin sä kultainen,
on katseesi niin herttainen.

En ystävää mä parempaa,
voi koskaan muullon omistaa.

Tuut aina vierelleni,
pyyhit pois kyyneleeni.

Naurat seurassani ain,
silloin meil´ on hauskaa vain.

En koskaan voi sua unhoittaa,
kun meil on aina niin mukavaa..

Kello yhdentoista jälkeen (viime yönä siis) puhelimeen pärähti kiitos kauniista viestistä. Tänään hän ei ehdi vastailemaan, mutta muuton jälkeen ehkä. Mutta tärkeintä, että sanoma meni perille: minun tulee niin ikävä häntä - enkä valitettavasti ole ainoa.

Mietin pitkään merkintään sopivaa videota. Päädyin kuuliaisena vihreänä pj Anni Sinnemäen sanoittamaan Sinä lähdit pois -kappaleeseen. Jos Terhille tuli vilunväristyksiä kohdassa 1:25, niin sitä kai tulee minullekin (eihän täällä Suomessa shortseissa tarkene).

Sisar hento valkoinen

2009-06-12T06:09:00.007+03:00

Kuluneella viikolla olen nauttinut oman osani veronmaksajan ja asiakkaan (opiskelijakin maksaa veronsa) roolista perusterveyden- ja hammashuollon saralla. Keskiviikkona minulta nipsastiin luomi ja tilalle tulivat ompeleet sekä antibioottikuuri. Kaiken lisäksi en saa käydä saunassa, uida tai harrastaa hikiliikuntaa puoleentoista viikkoon. Rangaistusta siinäkin, sillä rakastan saunomista ja liikuntaa! Kai se on kestettävä. Lääkäri totesi luomen hyvälaatuiseksi, mutta senhän näkee sitten kolmen viikon kuluttua. Anttibioottikuuri kainaloon ja menoksi!

Torstaina puolestaan oli hampaiden vuoro. Poikkesin suuhygienistilla (joka oli aika kivannäköinen kaunotar, hih), joka moitti hampaiden kotihoidosta. Seuraavaan hoitokertaan mennessä pitäisi siis puhdistaa hammasvälit päivittäin ja pestä ne hampaat kaksi kertaa päivässä. Muuten hampaat näyttivät ihan kunnollisilta purukalustoilta.. Näpsäkkä hygienisti antoi vielä sähköhammasharja-esitteen - jos nyt viimein saisi sen ostettua!

Eilen päättyi Teho-osasto täällä Suomessa(kin). 15 vuotta komeat ja kauniit lääkärit sekä ne ihanat hoiturit olivat vieraanamme. Itse pidin sarjan "vanhoista" tuotantokausista - siis niistä, jossa oli John, Doug, Mark, Susan, Abigail, Neela *ihananinenhuokaus*. Nämä "uudet" jaksot eivät oikein enää iskeneet. Kaunottaria valkoisissa tulee ikävä - etenkin Susania ja Neelaa. Sekä tietysti John Carteria, joka oli suosikkihahmoni koko sarjassa ja johon ehkä olisi voinut samaistua (kukapa ei haluaisi olla komea ja rikas lääkäri).

Rotestivaalit

2009-06-08T15:00:00.000+03:00

Eiliset EU-vaalit olivat protestivaalit. Sen kertoo sekä vaalien tulos että hylättyjen äänien suuri osuus. Meidän äänestysalueella eräs lappunen syytti EU:a hintojen nostosta. Niin se varmaan on sitä tehnytkin, mutta tuskin EU on ainoa syyllinen korkeisiin hintoihin. Vaalien tulos yllätti sekä negatiivisesti että positiivisesti. Negatiivinen yllätys oli PS:n vaalivoitto. Ei Soini mikään huono poliitikko ole ja varmasti lainkuuliainen ihminen. Mutta puolueen ideologia ei oikein ole minulle kunnolla valjennut. Onhan heillä kunnioitettavia tavoitteita (muun muassa sotaveteraanien aseman parantaminen), mutta maahanmuuttajavastaisuutta en oikein ymmärrä - voisiko joku ko. puolueen kannattaja hieman valaista puolueen ideologiaa? Positiivinen yllätys oli Vihreiden vaalimenestys, joka sai jatkoa EU-vaalien paikkajaossa - yksi paikka lisää ja hienot naiset (H:t eli Hautala&Hassi) komeasti Brysseliin (ja Hassi jatkoajalle).

Olin eilen siis vaalilautakunnassa ties kuinka monetta kertaa. Lipunnostolla valjennut päivä oli verkkainen. Äänestäjiä kuitenkin riitti. Eräs mieleenpainivimmista äänestäjistä oli sotiemme veteraaani, joka on taistellut sekä Kannaksella että Lapin sodassa. Hän totesi äänestäneensä jokaisessa vaalissa päästyään rintamalta, eli vuodesta 1945. Kunnioitettavaa, että häneltä löytyy demokratiaan - miksei olisi, kun hän on joutunut sen eteen taistelemaan kahdessa sodassa. Muutoin äänestysaktiivisuus jäi laihaksi. Eikö EU:ta koeta läheiseksi asiaksi - mene ja tiedä.

Kohta Suomen Cupin viidennen kierroksen otteluun, jossa vitosessa pelaava paikallisseura kohta Veikkausliiga-MyPan. Tiedossa on unohtumaton jalkapalloilta, sen voin luvata!

Vaalikuumetta pakkasella

2009-06-06T19:42:00.003+03:00

Viileähkö lauantai on mennyt vaaleja odotellessa - vaalikuume siis nousee. Aamulla kävimme äänestyalueemme puheenjohtajan kanssa hakemassa vaalimateriaalin ja laitoimme samalla vaalihuoneistoa kuntoon. Tämän jälkeen kävin jakamassa hieman vaaliesitteitä - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ainoa asia, mikä harmittaa, on se, että jouduin perumaan erään mielenkiintoisen tapaamisen. Mutta aikataulut eivät aina mene yksiin..

Ilmojen äärimmäisyys ja se, että päivän ylin lämpötila on ollut ainoastaan +6 ja öisin on ankaraa hallaa laittaa miettimään ilmastopolitiikkaa. Tällainen ilmojen äärimmäisyys on seurausta ihmisten toimista. Tähän on tultava parannus, jotta ilmasto vakautuisi ja voisimme jälkipolvillemme jättää puhtaan maailman. Huomenna ratkaistaan Euroopan tulevaisuus. Tämän takia kehoitan kaikkia käyttämään ääntänne - oli ehdokas sitten vihreä, kokomuslainen tai demari. Vain äänestämällä voit vaikuttaa sinun ja lastenlastesi tulevaisuuten. Menethän huomenna uurnille!

All the way

2009-06-03T20:53:00.002+03:00

Tänään ilmestyvässä paikallislehdessä on kaksi lehtijuttuani. Tasoltaan (pl. valokuvat ja otsikot) ne eivät kai päätä huimaa, mutta säilyyhän tuntuma lehtikirjoitteluun. Pitäisi jaksaa kirjoittaa uusi mielipidekirjoituskin, mutta se jäänee kai viikonloppuun. Tässä on ollut kirjoittamista ihan riittävästi (em. lehtijuttujen lisäksi muistiota ja sen sellaista). Lisäksi hyvä mielipideteksti vaatii loistavan näkökulman lisäksi runsaasti viilaamista (tekstihän ei ole koskaan valmis, ei ainakaan itselläni). Sunnuntaiset valokuvatkin odottavat yhä työstämistä. Ehkä sitten loppuviikosta - tai viikonloppuna.

Niin ja vaalimainoksia pitäisi jakaa. Jos teillä on vaikeuksia valita sopiva ehdokas, niin valitkaa vaikka noista kahdesta (Satu ja Aleksi) - vihreästä vaihtoehdosta. Sunnuntaina on siis vaalit. Itse olen ko. päivänä vaalilautakuntahommissa - pikkutakki ja solmiovermeissä siis.

Frank Sinatraa kuunnellessa tulee aina haikea olo. En tiedä, onko se samenttinen ääni vai loistavat sanat. Tai pikemminkin yleinen haikeus, joka allekirjoittaneella on - syystä ja toisesta. Tätä tekisi niin mieli tanssia tai sitten vaan kuunnella viskilasin ääressä. Kun en kumpaakaan oikein harrasta, niin jääköön..

Frank Sinatra - All The Way. Take it away..